Jannelle neljän viikon huili

 

 

JoSePan Futsalkausi sai yhden pysyvämmän takaiskun tämän kevään osalta. Janne Kosusen polven tähystys muuttui vähän isommaksi operaatioksi  ja kausi hänen osaltaan päättyi tähän. Janne on ollut sivussa joulukuusta asti Sievissä saadun tärskyn jälkeen.

”Päällimmäisenä mielessä äärimmäisen kova harmitus. Pieni mahdollisuus olisi ollut vielä leikkauksen jälkeen toipua playoffeihin, mutta valitettavasti tällä kertaa ei onnistunut. Vaikea on ollut katsoa sivusta kun kaverit ovat taistelleet kovia vastustajia vastaan isoja minuutteja välillä pakon sanelemana, eikä itse ole pystynyt auttamaan. Liigassa pelaaminen oli minulle ja koko joukkueelle unelmien täyttymys, mahdolliset playoffit olisivat olleet kirsikka kakun päälle. Mahtavaa että näissä viimeisissä runkosarjan otteluissa on vielä iso panos kaikille lopuille vastustajillemme, sekä meille.

 Jannella on ollut polven kanssa ongelmia jo aikaisemminkin, joten suurena yllätyksenä ei neljän viikon huilia voi pitää.

Tämä oli nyt viides polvileikkaus samaan polveen, siinä on kyllä jo muutama leikkaus liikaa. Kova työ tulee olemaan edessä kuntoutuksen kanssa, mutta sen verran alkaa olemaan jo tuttua puuhaa että ihan luottavaisin mielin lähden kuntouttelemaan ensi kautta silmällä pitäen.

 Jannen poissaolo tekee loven ennen kaikkea JoSePan puolustuspeliin. Jos blokit ja riistot omassa päässä tulisi kunnolla tilastoitua, Janne olisi kärjessä molemmissa. Nyt saa muu joukkue venyä entistäkin enemmän puolustussuuntaan, missä on jonkinlaista huolimattomuutta viime aikoina esiintynyt. Jannen pelatessa JoSePalle on tehty keskimäärin 3,5 osumaa per peli. Jannen ollessa poissa tuo luku on 4,7.

Vaikka tässä tällä hetkellä harmittaakin, niin pitää muistaa että tämä on vain futsalia ja asiat voisivat olla paljon huonomminkin. Kenellekään ei punaisen paidan pukeminen päälle merkitse matsipäivänä yhtä paljoa kuin minulle, on ollut hienoa seurata joukkueen tekemistä tällä kaudella.

 JoSePa jatkaa taistelua pudotuspelipaikasta lauantaina Joutsassa FC Kemiä vastaan. JoSePan takana olevat PP-70 ja MadMax voivat vielä nousta JoSePan ohi, joten voittoja tarvitaan. Kemilläkin on oma taistelunsa putoamista vastaan, joten panokset ovat kovat.

 

Petri Hentinen