JoSePan kone ei hyydy

JoSePa otti kuudennen voittonsa tämän syksyn puolella futsalin 2-sarjassa. Tällä kertaa Joutsassa pyörähti Riverball 2 Joensuusta, joka koostuu viime vuotisen Ylämyllyn Yllätyksen ja Ykköseen nousseen Riverballin pelaajista. Pohjois-Karjalaan ei pisteitä herunut, JoSePa vei voiton lukemin 8-4 (5-0).

Ensimmäiset kaksi minuuttia pallo pyöri yllättäen kotijoukkueen päädyssä, mutta vähitellen alkoi samba soida. Minuuttien 2-12 välillä JoSePalla oli kuusi erinomaista maalintekopaikkaa, mutta huono viimeistely tai sitten loistavasti läpi ottelun pelannut Riverin maalivahti Joonas Eskman pitivät numerot nollilla. Ajassa 11:39 ketsuppipullo poksahti auki, kun Riku Keihäsniemi syötti Janne Kosusen paikkaan josta ei voi osua ohi. 23 sekuntia tästä, Riku veti itse takanurkkaan Jari Kotimäen syötöstä. 42 sekuntia eteenpäin, Janne Kosunen syötti Olli Malinin maalintekoon ja 3-0 tilanteen jälkeen Riverin pelaajien päät painuivat. Ensimmäisellä jaksolla Riku ja Jari ryntäsivät vielä 2-1 hyökkäykseen vastustajan kulman jälkeen, josta Jari teki 4-0, ja erän lopussa Olli Malin teki 5-0 oman laukauksensa paluupallosta.

Toinen jakso meni enemmän tai vähemmän pelailuksi, ja Riverkin pääsi kaunistelemaan lukemia. JoSePa käytti tässä erässä kaikkia pelaajia tasaisesti kentällä, vähemmän tänä syksynä pelanneet saivat peliaikaa. River yritti loppuun asti, mutta hyökkäyksiin panostus tuotti maaleja molempiin päihin, eli homma oli JoSePan hallussa loppuun asti. Jakson kohokohta yleisön mielestä oli se, että Matias ”Masse” Paappanen (13v.) debytoi viimeisellä minuutilla kotiyleisön edessä.

JoSePan suoritus oli tällä kertaa aika rutiininomainen, missään vaiheessa ei ollut suurta epäilystä ottelun lopputuloksesta. JoSePa pystyi läpi ottelun luomaan hyviä paikkoja, mutta Riverin maalivahti oli erittäin hyvä. Avointen ovien peli pakotti JoSePankin maalivahdin venymään toisella jaksolla. Omaan silmään paistoi pitkästä aikaa pelissä mukana olleen Mikko Paappasen erinomainen esitys. Osa Mikon nopeista soluista on jo lepotilassa, mutta hyvä tekniikka, pallon suojaaminen ja erinomainen pelikäsitys teki Mikosta johtavan pelaajan tässä pelissä. Malliesimerkistä käy 6-1 maali, jossa Mikko piti palloa lähellä keskirajaa, ja pisti sitten millimetrin tarkan chipin pelaajamassan läpi Ollin jalkaan, joka selkä maaliin päin sijoitti pallon maaliin. Tämän lisäksi Mikko teki kaksi maalia. Olli teki taas hattutempun, ja pistepörssi näyttää hänen johdollaan JoSePan kannalta ihan kivalta.

Sarjassa on nyt joulutauko, huomenna sunnuntaina JoSePa pelaa vielä piiricupin loppuottelupaikasta Jyväskylässä. Sarjassa JoSePa on seitsemän pisteen karkumatkalla, mutta joukkueet ovat pelanneet erittäin epätasaisesti otteluita. Siitäkin huolimatta JoSePan tilanne on hyvä, mutta keväällä on tiedossa paljon pahoja vierasotteluita.

(Petri Hentinen)

www.resultcode.fi/sarjat/sarja_sarjatilanne_ja_ottelut_nayta.php
resultcode.fi/sarjat/sarja/sar_maalintekijat.php