JoSePan lento hidastuu

Uusi vuosi toi JoSePalle ongelmia futsalrintamalla. Ensin piiri-cupin finaalissa loppiaisena tuli pataan LPK:lta viimevuotiseen tapaan. Tällä kertaa numeroin 5-6. Seuraavana viikonloppuna sarjajumbo SaPa Pieksämäeltä kaatui nihkeän esityksen jälkeen kotona 3-1. Tämän viikonlopun tuplaviikonloppu toi tullessaan ensimmäisen tappion 2-sarjassa lukemin 3-7, vastassa oli jo pari kertaa tällä kaudella pöllytetty Feeniks Jyväskylästä. Sunnuntain pelissä Joutsaan saapui jälleen kerran LPK, ja varsin viihdyttävän ja yleisöönmenevän taistelun jälkeen taululla seisoi oikeudenmukaiset numerot 3-3. Kaikesta huolimatta JoSePa jatkaa kakkosen kärjessä, nyt vain muutama joukkue hengittää jo niskaan.

Cupin finaali loppiaisena oli JoSePan käsissä suurimman osan peliajasta. LPK kävi ensimmäisellä
jaksolla 2-1 johdossa, mutta puoliajalle mentiin JoSePan johtaessa 3-2. Toisella jaksolla JoSePa johti peliä jo 4-2 ja 5-3. Tilanteessa 5-3 kotijoukkueella oli pari loistopaikkaa pistää peli pakettiin. Niinhän siinä sitten kävi, että kun ei itselle kelpaa niin kaverille käy kyllä. LPK nousi rinnalle ja ohi toisen jakson jälkipuoliskolla.

Seuraavan viikonlopun ottelu SaPaa vastaan oli sitten vaikeaa enemmän henkisesti, maalinteko oli täysin jumissa. Rutiinitaso kuitenkin riitti 3-1 voittoon.

Tämän viikonlopun ensimmäinen peli oli launtaina jyväskyläläistä Feeniksiä vastaan. Ottelu pelattiin Säynätsalon Lehtisaaressa, joka alan miesten keskuudessa tunnetaan postilaatikkona tai penaalina. Todella pienessä salissa JoSePan liikkuvuus ei päässyt oikeuksiinsa, ja Feeniks vei peliä viisaalla vastahyökkäystaktiikalla. Numeroissa ei hirveästi ole selittelemistä. JoSePalla oli alussa pari hyvää maalintekopaikkaa, mutta JoSePan joutuessa takaa-ajajaksi pääsi Feeniksin fyysisyys niskan päälle.

Sunnuntain kotipeli LPK:ta vastaan oli sitten värikäs peli kaikin puolin. JoSePalta oli aika paljon tärkeitä miehiä pois (Jarkko Kosunen, Paappanen, Hanslian), mutta jäljelle jääneet jättivät sitten kaiken kentälle. JoSePalla oli pari loistavaa paikkaa mennä johtoon ensimmäisen erän alussa, mutta ilmiömäinen LPK:n maalivahti Aake Partio (ent. liigavahti KaDy) ja tolpat olivat tiellä. Sitten LPK:n Antti-Pekka Kesonen kävi pistämässä pari kertaa pallon häkkiin ja JoSePan tilanne näytti ensimmäisen jakson jälkeen aika pahalta. Toisella jaksolla Olli Malin otti sekä sankarin että konnan viitan harteilleen. Heti toisen jakson alussa Malin-Keihäsniemi pääsi ylivoimahyökkäykseen, ja Keihäsniemi tuikkasi takatolpalta 1-2 kavennuksen. Viisi minuuttia eteenpäin Janne Kosunen siirsi vaparissa pallon metrin sivuun ja Olli Malin tykitti tasoituksen voimalla alanurkkaan. Vielä kerran LPK meni johtoon, kun A-P Kesonen viimeisteli hattutempun maalinedusruuhkasta huonon JoSePan purun jälkeen. Tämän jälkeen alkoi Olli Malin -show: Janne Kosusen syötön jälkeen Olli nousi laukaisupaikkaan ja tykitti voimalla ylänurkkaan tasoituksen. Sen jälkeen paita pois, villi tuuletus ja toinen keltainen kortti. Ollin tuuletellessa pukuhuoneessa JoSePa yritti selvitä pinteestä, sillä punaisesta kortista seurasi kaksi minuuttia vajaalla. Yleensä se tarkoittaa tällä tasolla maalia, mutta JoSePa taisteli hullun kiilto silmissä ja piti maalin puhtaana. Lopussa LPK yritti maalia ilman maalivahtia, mutta senkin JoSePa kesti.

Pelitapahtumiin nähden tasapeli oli aika oikea tulos. LPK piti enemmän palloa, mutta JoSePalla oli enemmän vaarallisia paikkoja. LPK haki voittoa lopussa riskillä, sillä voitolla he olisivat nousseet periaatteessa tasapisteisiin JoSePan kanssa. Ensi viikonloppuna JoSePalla on tuplakierros Pohjois-Karjalassa.

Petri Hentinen