Karsinta ylöspäin häämöttää…?

 

Otteluraportit on viime aikoina törkeästi laiminlyöty. Syynä oikeat työt ja kaikenmaailman synttärit. Nyt yritämme korjata asian niputtamalla useita pelejä yhteen raporttiin.

JoSePa on kääntänyt parin tappion jälkeen kurssinsa jälleen ylöspäin. Viimeisestä neljästä ottelusta tuloksena on kolme voittoa ja yksi tasapeli. Hienoa tästä tekee se, että neljästä ottelusta kolme oli vierasotteluita. Tappioputki aiheutti sen verran takitisia muutolsia, että peleihin lähdettiin viiden miehen puolustuslinjalla. Pallonhallinnan autta peliä kuitenkin muokattiin koko ajan hyökkäävään suuntaan, jos vain vastustaja ei pystynyt riittävästi linjaa haastamaan. Taktiikka toi ainakin Redsia vastaan kauniin tuloksen

FCV Redsiä vastaan joukkue nousi kolmeen pisteeseen, vaikka 55 minuutilla FCV johti ottelua vielä 2-1. Jari Kotimäki vei JoSePan johtoon aivan ensimmäisen puoliajan lopussa, mutta FCV teki pari salamamaalia heti toisen puoliajan alkuun. Tilanne näytti JoSePan kannalta jo vaikealta, mutta sitten alkoi peli rullata. Tuure Tammisen ja Jaakko Suomalaisen maaleilla JoSePa nousi ottelun lopussa rinnalle ja ohi. Loppulukemat 2-4 olivat kuitenkin pelitapahtumiin nähden oikeutetut ja pisteet matkasivat Joutsaan.

Vihtavuoreen ViPaa vastaan JoSePa lähti siipirikkoisena. Pieni rosteri pakotti joukkueen edellämainitun kaltaisiin taktisiin muutoksiin. Odotuksissa oli hankala ja fyysinen kamppailu, ja sellainen siitä tulikin. Valtteri Peltonen tuikkasi vierasjoukkueen kuin varkain johtoon ottelun alussa heti neljännellä minuutilla. Loput 86 minuuttia olikin sitten JoSePan puolustuskamppailua. Koko puolustuslinja pelasi hienosti koko ottelun vieden suurimman osan kotijoukkueen pitkistä palloista. Ne mitkä sattuivat lipsahtamaan ViPalle, hoiti Niko varmoilla torjunnoillaan. Mutta kun painetta ja pitkiä palloja boksiin tulee jatkuvasti, pomppii niistä väkisin jokunen vastustajan jalkaan. 68 minuutilla kotijoukkue tasoitti ottelun pitkän painostuksen jälkeen boksin sisältä. Lopussa molemmat joukkueet olivat hyvin väsyneitä ja peli olisi voinut ratketa kumpaan päähän tahansa. JoSePa ei päässyt ylärimaa lähemmäksi, eikä ViPakaan enää päässyt varmoihin maalipaikkoihin. Kovan puolustamisen jälkeen loppulukemat 1-1 tyydyttivät joutsalaisleiriä.

Vierasreissujen jälkeen JoSePa pääsi takaisin kotikentälleen, kun vastustajaksi matkusti PaRi/A. Uuden tekonurmen katsomon valmistumisen kunniaksi ottelua saapui seuraamaan kesäisessä säässä erittäin mukavasti porukkaa. Ottelu oli hyvin kotijoukkueen hallussa, vaikkakin PaRin kapteeni Leo Rautiainen olikin vaarallinen vierasjoukkueen vastahyökkäyksissä. Tuure Tamminen jatkoi hyviä esityksiään ja vei JoSePan johtoon 18 minuutilla. Lisää tulivoimaa JoSePa sai vaihdosta, kun pitkän loukkaantumisen jälkeen odotetun paluun kentille teki Riku Keihäsniemi. Paluu ei olisi voinut paremmin alkaa, ensimmäisillä kosketuksillaan Riku tykitti JoSePan boksin reunalta jo 2-0 johtoon. JoSePa sai luotua tilanteita jatkuvasti, ja juuri vielä ennen taukoa Jari Kotimäki sai vihdoin maalin ja tauolle siirryttiin 3-0 kotijoukkueen johdossa. JoSePan ei tarvinnut isompia muutoksia tehdä, samalla pelillä ottelu olisi taputeltu piakkoin. PaRi alkoi kuitenkin saada pelin juonesta paremmin kiinni ja kotijoukkueen puolustus joutuikin koville useaan otteeseen. Kahden nuoren joukkueen välillä pelissä oli kiitettävästi vauhtia. 79 minuutilla PaRi kavensi ottelun lukemiin 3-1 ja aiheutti JoSePan sisällä vielä hermostuneisuutta. Tuure Yaya Tamminen kuitenkin päästi kotijoukkueen piinasta illan toisella osumallaan 85 minuutilla. Loppulukemat 4-1 ja kolme pistettä jäi Joutsaan.

Viikko sitten perjantai-iltana JoSePa matkusti Suolahteen, jossa vastaan asettui aina hyvin hankala vastustaja Urho. Urho oli aikaisemmin kaudella napannut Joutsasta vierasvoiton lukemin 2-1. Ottelu alkoi täysin Urhon painostuksella ja Nikolla olikin heti paljon hommia omalla maalillaan. Noin 15 minuutin kohdalla JoSePa alkoi saada juonen päästä kiinni ja jo muutamia perättäisiä syöttöjä omille putkeen. 19 minuutilla Yaya Tamminen pelasi Janne Kosusen puolittaiseen läpiajoon ja vierasjoukkue siirtyikin 1-0 johtoon. Tässä kohtaa alkoi sataa reippaalla tahdilla ja olosuhteet vaikeuttivat molempien joukkueiden peliä aidolla nurmella. Hyökkäyspari Janne Kosunen – Eetu Oksanen pelasivat hyvin yhteen 32 minuutilla ja Eetun syötöstä Janne siirsi JoSePan jo 2-0 yllätysjohtoon ottelun toisella maalillaan. Urho alkoi nostaa prässiä ja JoSePa joutuikin turvautumaan pitkiin avauksiin. Puolustuslinja piti Urhon pois hyviltä maalintekopaikoilta erittäin varmasti Reko Tammisen, Jaakko Suomalaisen ja Antti Kahilammen johdolla. Juuri ennen taukoa märkä pallo yllätti Urhon maalivahdin ja Yaya Tamminen pääsikin tuikkaamaan tyhjään maalin taukolukemiksi jo 0-3.

Tiedossa oli, että Urho tulee erittäin kovaa toiselle puoliajalle eikä mitään ole vielä voitettu. Heti ensimmäisellä minuutilla Urho kavensikin jo ottelun märän pompun jälkeen hallitulla nostolla. Urho hallitsi peliä ja JoSePan puolustuslinja joutui tekemään täyden iltapuhteen jokaisessa pääpallossa. Sitten tapahtuikin ottelun käännekohta, 65 minuutilla Urho teki toisen maalinsa rangaistuspotkusta, mutta maalin jälkimainingeista Urhon hyökkääjä sai toisen keltaisen kortin ja kotijoukkue joutui vajaamiehiseksi. Urho pelasi kuitenkin hyvin 10 miehelläkin eikä JoSePa saanut käännettyä ylivoimaa hyödykseen. 80 minuutilla hyvin kärjessä raastanut Eetu Oksanen karvasi pallon pois Urhon puolustajalta ja maalivahdilta ja laukoi lukemiksi huojentavan 2-4 maalin. Hetkeä myöhemmin velipoika Niko Rantanen pelasti JoSePan torjumalla läpiajon erittäin hyvällä reaktiolla. JoSePa kesti loppuun asti ja hyvin harvinaiset täydet 3 pistettä kotiintuomisina.

JoSePan taktiikkamuutokset vieraspeleihin ovat toimineet halutulla tavalla, ohuemmallakin rosterilla JoSePa otti kolmesta viimeisestä vieraspelistä 7 pistettä.  JoSePan pelaajista osa säästelee jo alkavaa futsal-kautta varten, muutamilla painavat muut lajivastuut päälle, samoin opiskelut. Näin lienee useammallakin joukkueella, joka tapauksessa syksyn pelit viedään läpi hyvin kapealla ja hyvin nuorella rosterilla. Tällä mopolla voi ehkä löytää itsensä moottoritieltä, JoSePa on edelleen sarjassa tukevasti karsijan paikalla.

Petri Hentinen