Käsiä yhteen… tästä se lähtee!

 

 

JoSePan kesän jalkapallopelit päättyivät viimevuotiseen tapaan Keski-Suomen Viitosessa toiseen sijaan ja nousukarsintapaikkaan. Viimevuotiseen tapaan sanoimme KiitosEi, sillä Futsal-Liiga alkaa samana päivänä kun karsintaottelu järjestetään. JoSePan avausvastus Liigassa lienee ”sopiva”, sillä tulevana lauantaina on Joutsan liikuntahallissa  vastassa  kolminkertainen Suomen mestari Sievi FS.

Kuten näiltä sivuilta on saanut lukea, on JoSePan joukkue on vahvistunut selvästi viime kaudesta. Kovin hankinta on maajoukkueessakin esiintynyt Markus Rautiainen, joka tulee viimevuotisesta Suomen Mestarista Kampuksen Dynamosta. Markus tuli Joutsaan hakemaan isompaa roolia, sillä Euroopan tasollakin hyvin menestyneessä Dynamossa peliaika on maajoukkuestatuksesta huolimatta ollut tiukassa. Markus on erinomainen  1 vs 1-tilanteissa, ja hänen pelityylinsä pitäisi sopia JoSePalle kuin nenä päähän. Muut uudet pelaajat ovat samoin Kadyssä viime vuonna Suomen mestaruuden voittaneet Jesse Kalliokoski ja Jose Ikonen. Lisäksi JoSePan paidan pukee päälleen viime vuonna välivuoden pitänyt Jere Keskinen, hänkin on pelannut KaDyssa toissa kaudella. Kaikkiaan pelaajia on nyt 17 kpl, lisää ei aktiivisesti haeta (http://josepa1975.fi/futsal/edustus/joukkue-2018-2019/) . Viimeisenä sopimuksen allekirjoitti Jarkko Kosunen, joka myöhään jalkapallokauden lopettaneena liittyi harjoitusvahvuuteen tällä viikolla. Ainoa varsinainen pelaajamenetys on Olli Piili, joka siirtyi opiskelupaikan myötä Kokkolaan ja pelaa ensi kauden Futsal-Ykköstä KPV Monkuloissa Kaustisilla. Jere Keskisen voi sanoa tulleen paikkaamaan juuri Ollin tonttia. Kauden aikana voi liikennettä olla vielä kakkosjoukkueen kautta liigaan, lisäksi loukkaantumisiin reagoidaan herkästi.

Harjoituskausi on mennyt hyvin, pelaajia on kesken olleista kesän sarjoista huolimatta treeneissä ollut mukava määrä. Jonkin verran päänvaivaa on aiheuttanut alati vaihtuvat osallistujat, mutta se vaiva taitaa olla useimmilla liigajoukkueilla, sillä monet pelaavat jalkapalloa kesällä. Viimeiset futarit liittyvät rinkiin tällä viikolla, mutta pelimiehet sopeutuvat futsaliin nopeasti.

Preseasonin voi sitten sanoa menneen jossain määrin pieleen. Ensimmäinen harjoitusottelu peruuntui vastustajan sairastumisen takia, ja seuraava harjoitusturnaus Oulussa peruuntui JoSePan osalta täsmälleen samasta syystä. Onneksi viime viikonloppuna saatiin kaksi kovaa harjoituspeliä alle Liikunnan Riemua ja KaDya vastaan, siispä liigatempo ei tulevana lauantaina ihan puskista tule vastaan.

Nousijajoukkueena JoSePan  ei kannata kuuta tavoitella taivaalta, mutta sarjapaikan säilymistä voi pitää aivan realistisena vaihtoehtona. JoSePa saa jalkeille sen verran liigakokemusta ja nopeita jalkoja, että kenenkään ei ainakaan  Joutsaan kannata tulla takki auki pelaamaan. Sen verran harjoituspelejä seuranneena voi  sanoa, että tila ja aika ovat liigassa hyvin suhteellisia asioita. Niitä saattaa olla tai sitten ei, ainakaan pallon  hautominen omassa päässä ei kannata.

Taustajoukoissa on myös käynyt kova myllerrys, liiga asettaa jo sinnekin paljon lisää vaatimuksia. Järjestysmiehet, dopinghuoneet ja kaikenlaiset ennakkoselvitykset ovat työllistäneet taustajoukkoja runsaasti.  Sinnekin on onneksi saatu vahvistuksia, siihen pyritään koko ajan aktiivisesti että pelaajien ei ainakaan pelipäivinä tarvitse huolehtia muusta kuin pelaamisesta. Pelaajat ja taustajoukot ovat tehneet myös ansiokkaasti taustatyötä budjetin kokoamisessa, sen kokoonsaaminen ei Futsalinnostuksen rokottamassa Joutsassa ollut loppujen lopuksi edes vaikeata.

JoSePa oli sikäli onnekas, että viidestä ensimmäisestä pelistä neljä on kotona. Tosin heti kärkeen tulee vastaan toissavuoden mestari, jo mainittu Sievi FS, ja heti seuraavana lauantaina Joutsaan saapuu viime vuoden hopeajoukkue Leijona Futsal. Jos näistä peleistä irtoaa pisteitä, JoSePan voi sanoa olevan oikealla tiellä.

 

GWW