Kotona nolla tappiota

 

JoSePa päätti FutsalYkkösen runkosarjan tyylikkääseen, joskaan ei ihan helppoon voittoon Tamperelaisesta A.C Estudiantesin joukkueesta. Numerot olivat 4-2 (2-1).

Acella oli porukkaa jopa kolmatta kentällistä, JoSePalla on jonkinverran pelaajia telakalla, mutta riittävästi iskua saatiin silti kentälle. Ensimmäisellä jaksolla ei vierailla juuri jakoa ollut, pallo pyöri sitkeästi ACE:n kenttäpuoliskolla. Otto Piili vei JoSePan 1-0 johtoon jo kolmannella minuutilla, ja yleisö alkoi odotella jonkinlaisia maalikarkeloita. Näin ei kuitenkaan käynyt. ACE blokkasi , loistavasti pelannut Juuso Auvinen torjui tai sitten ei vaan paikoista kelvannut tällä kertaa. 11 minuutin pyörittelyn jälkeen Juho Jumisko juoksi laidalta irti ja sijoitti varmasti tasoituksen 1-1.

JoSePa jatkoi pelin ohjaksissa ja 16 minuutin kohdalla Janne Kosunen tarjoili pallon Olli Malinille, joka sai jalkaa sen verran irti että pallo löysi tiensä etuylänurkkaan, 2-1 kotijoukkueelle.

Toisella jaksolla ACE pääsi vähän enemmän peliin mukaan, ohjakset pysyivät kuitenkin tiukasti JoSePan hyppysissä. Kotimäellä oli läpi ottelun puolenkymmentä loistopaikkaa lisätä JoSePan johtoa, mutta Jari säästi osumat ehkä tärkeämpiin peleihin. 4 minuutin kohdalla ACE sai  JoSePan pelaajan epäonnistuneen harhautuksen jälkeen vastahyökkäyksen, ja Jumisko vei pallon, maalivahdin ja puolustajan yhdessä maalin perukoille; 2-2. Vain minuutti tästä, Jarkko Kosunen veti vapaapotkusta JoSePan taas johtoon. Kotimäellä oli tämän jälkeen taas pari paikkaa, mutta tällä kertaa sankarin viitan nappasi Olli Malin. Ajassa 30:05 Olli riisti pallon ja tykitti toisen kerran tänään etuyläkulmaan.  Viimeinen kymppi mentiin aika hurlumhei-meiningillä, mutta kumpikaan ei enää onnistunut maalinteossa.

JoSePan esitys oli lauantaina hieman virkamiesmäinen, mutta riittävä. Maalipaikkoja luotiin ihan rökälevoiton tarpeiksi asti, mutta nyt jäi kuti hieman piippuun. Olli Malin oli hyökkäyssuuntaan pirteällä ja tehokkaalla pelipäällä, Kosusen veljekset pitivät huolta siitä ettei vastustaja päässyt pallon kanssa pomon paikalle missään vaiheessa. Kauden viimeinen runkosarjan kotiottelu toi paikalle ennätysyleisön, katsojia oli niin paljon kuin saliin suosiolla mahtuu, eli 195 kpl.

JoSePa siirtyi sitten kynsienpureskelulinjalle, eli suoranousu/karsinnat ratkeaa ensi lauantaina 10.3. Silloin FC Rauma kohtaa kotonaan Oulun Tervarit. Jos Rauma vie pinnankin Tervareilta, JoSePa nousee suoraan Futsal-liigaan. Tervareitten voittaessa kausi jatkuu liigakarsinnalla. Jokatapauksessa kausi on ollut JoSePalta hieno, loppuhuipentuma vain hakee vielä vähän muotoaan.

Petri Hentinen