Kylmästä lämpimään.

 

Kyyti oli kylmää Oulussa ja tunnelma lämmin Raahessa, siinä pääpiirteittäin JoSePan tunnelmat viime viikonlopun pohjois-pohjanmaan kiertueelta Futsal-Ykkösessä. Lauantaina sarjan kärjessä yhdessä JoSePan kanssa majaillut Tervarit antoi oppitunnin prässipelistä maalein 8-0 (4-0), ja puutunein jaloin JoSePa taisteli seuraavana päivänä voiton AS Moonista Raahessa maalein 2-3 (0-1).

Panos Tervareiden ja JoSePan kohtaamisessa oli iso, voitto veisi jommankumman hyvin lähelle suoraa nousua. JoSePalta oli Janne Kosunen edelleen sivussa, mutta pelaajia oli matkassa riittävästi ja motivaationkin piti olla tapissa. Tervarit olivat kuitenkin heti ottelun alusta terävämmällä jalalla liikkeellä ja ottelu saikin katastrofaalisen alun kun Tervarit oli ensimmäisen minuutin sisällä 2-0 johdossa. JoSePalla oli vaikeuksia saada peliään pyörimään Tervareiden kovaa prässiä vastaan. Alkushokin jälkeen peli alkoi hieman tasoittua ja tilanteita tuli myös toiseen päähän. Tervarit sai kuitenkin vielä ennen taukoa pari salamamaalia Dritan Stafsulan ja Juho Väinälän toimesta ja tauolle mentiinkin jo 4-0 kotijohdossa.

Toiselle puoliajalle isoin tavoite oli saada omaa peliä uomiinsa ja tilanteita luotua. Kylmää vettä tuli kuitenkin niskaan jälleen heti ensimmäisillä minuuteilla kun Juho Väinälä iski hattutempun valmiiksi ja ratkaisi ottelun 5-0 osumallaan. JoSePa pääsi jatkossa myös harvakseltaan tekopaikkoihin, mutta tällä kertaa edes kahdesta avopaikasta ei pallo löytänyt verkon perukoille. Lopussa reikäpaita peli pyöri hetkittäin ihan mallikkaasti, mutta kotijoukkueen maali pysyi puhtaana. Tervarit tekivät pari maalia vielä tyhjiin ja loppulukemiksi kotijoukkueen hyväksi 8-0.

Seuraavan päivän peliin AS Moonia vastaa Raahessa piti motivaatio hakea aika syvältä. Moonilla oli vielä voitolla hiuksenhieno sauma nousta JoSePan edelle kakkoseksi sarjassa. Janne Kosusen lisäksi telakalle joutui vielä Tarkko Savela. Raahelaiset pääsivät otteluun tuoreilla jaloilla, kun taas JoSePan jalat oli lauantaisesta myllytyksestä jo valmiiksi ehtoon puolella. Kentällä nähtiin kuitenkin hyvin sisuuntunut joutsalaisjoukkue ja joukkue tulikin Raaheen sillä asenteella että enempää pistemenetyksiä ei samalle viikonlopulle tule mahtumaan. Pienet pelipaikkamuutokset tuntuivat tepsivän ja JoSePa pääsikin luomaan vaarallisia maalipaikkoja heti ottelun alusta alkaen. Olli Malin vei JoSePan vierasjohtoon jo ottelun toisella minuutilla. JoSePa sai hienojen kuvioiden päätteeksi useamman hyvän maalipaikan mutta Raahen maalivahti Janne Vähäkangas hoiti hommansa maalilla. Tauolle siirryttiin 0-1 JoSePan johdossa. 

JoSePan jaloissa maitohapot jylläsivät, mutta sisulla myös toinen puoliaika lähti hyvin käyntiin. 23 minuutilla Jari Kotimäki tuikkasi JoSePan 0-2 johtoon maalinedustalta Otto Piilin hyvästä esityöstä ja tilanne alkoi näyttää hyvältä. Samalla minuutilla iski kuitenkin myös AS Moon hyvällä ohjauksella pienestä kulmasta ja ottelu lukemiin 1-2. Tässä vaiheessa pallonhallinta siirtyi Moonille ja JoSePa oli puolustuskannalla. Passiivisuus kostautui kun 29 minuutilla Ville Määttä tasoitti ottelun pitkän avauksen päätteeksi. Tämän jälkeen Moonilla oli avopaikka siirtyä ottelussa ensimmäistä kertaa johtoon, mutta Marko Keinäsen veto painui ohi maalin. Hetken päästä Jari Kotimäki ryösti keskialueella pallon ja viimeisteli  pitkän juoksun jälkeen pienestä kulmasta JoSePan jälleen johtoon ottelussa. Seuraavien minuuttien aikana paluun JoSePan maalille tehnyt Niko Rantanen esitti kapteenin otteita torjuen useamman pahan laukauksen.  AS Moonin reikäpaitapelaaminen ei tuottanut tulosta,  joutsalaiset uhrautuivat pallon eteen useamman kerran, eikä pallo enää päätynyt lähellekään JoSePan maalia. Voitto ansaitusti JoSePalle lukemin 2-3 ja paikka kahden parhaan joukossa eli vähintään liigakarsinnoissa on nyt varmaa

JoSePan parhaana palkittiin kahden maalin Jari Kotimäki, mutta viikonlopun työn sankari oli Jarkko Kosunen. Janne Kosusen ja Tarkko Savelan ollessa poissa Jakke esitti lähes epäinhimillisiä otteita ottelussa pohjapelaajana, pelaten noin 38 minuuttia.

Tilanne sarjan kärjessä selkiytyi sen verran, että sarjan kaksi parasta ovat varmasti Tervarit ja JoSePa. Joukkueet ovat tasapistein yhtä monta ottelua pelanneina kärjessä, eikä takaa tule enää kukaan ohi. Suoran nousun suhteen etu on Tervareilla, jolla on maaliero +68, kun se JoSePalla on +38. Tervareilla on hiukan hankalampi loppuohjelma, ja ykköstila ratkeaa ehkä lopullisesti vasta 10.3, jolloin Tervarit pelaa Raumalla. JoSePan seuraava peli on 24.2. Sääksjärvellä Loisketta vastaan, ja runkosarjan päättää JoSePa-ACE 3.3. lauantaina.

Janne Kosunen

Petri Hentinen