Mussutusta ja maalipaikkoja

Maalivahdit näyttelivät pääosaa kiihkeässä paikallisottelussa FutsalYkkösessä Joutsassa. Kotijoukkue JoSePa ja vierasjoukkue LPK Jyväskylästä tasasivat lopulta pisteet maalein 3-3 (1-3).

Heti ottelun alusta LPK näytti, että oli tullut tappelemaan pisteistä tosissaan. Niko Rantanen joutui venymään paraatipelastukseen jo 22 sekunnin jälkeen. JoSePa hyökkäsi välillä mutta heti seuraavasta tilanteesta LPK tekikin sitten maalin. JoSePalle tuli hyökkäysalueella pallonmenetys ja vastaisku päättyi vieraiden avausmaaliin, maalintekijä Jimi Tamminen. LPK:n kova karvaus aiheutti JoSepalle ongelmia läpi ottelun, mutta vähitellen kotijoukkuekin alkoi saada hyökkäyksiin oikean suunnan. Otto Piili veti kerran ylärimaan ja vieraiden maalivahti Antti Kronqvist teki ensimmäisen gamesaverinsa torjumalla Tarkko Savelan kovan laukauksen alakulmasta. JoSePalle sattui ensimmäisessä erässä paljon pahoja pallonmenetyksiä, joista LPK hyökkäsi vauhdilla vastaan. Maalipaikkoja oli useita molemmilla, mutta maalivahdit olivat tosi hyvässä vireessä sunnuntai-iltana. Otto Piili veti toisen kerran tolppaan kymmenen minuutin pelin jälkeen eikä jatkopalloakaan saanut Valtteri Peltonen survottua sisään.

13 minuutin jälkeen vieraiden maalivahti heitti pallon targettina pelanneen Tuure Fagerströmin päähän.Tuure pudotti pallon Jimi Tammisen jalkoihin ja Manninen teki 2-0 vieraille. Tämän jälkeen JoSePalla oli hyviä vastahyökkäyspaikkoja, mutta syöttövirheistä ei vain vieläkään päästy eroon. 17 minuutin kohdalla kotijoukkue otti aikalisän, minkä jälkeen Ollit Piili ja Malin karkasivat kaksykköseen. Piili syötti ja Malin veti maalin kulmalta yläpeltiin ja 1-2 kavennuksen JoSePalle. Vähän ennen erän päättymistä LPK sai kulman. Kulmassa JoSePan miesvartiointi petti, ja Stefan Petrescu löysi neliön keskeltä Valtteri Lohen jalan. Tämä pääsi pariinkin kertaan tökkimään palloa kohti maalia, toinen tökkäys toi 3-1 johtomaalin. Ensimmäisellä jaksolla LPK oli isäntiään tarkempi ja ansaitsi johtonsa.

Toisella jaksolla kotijoukkueen oli pakko saada lisää hönkää koneeseen. Tarkko Savelan ja Janne Kosusen huolellisen pohjapelaamisen kautta JoSePa otti otteen väkisin itselleen. LPK:n prässi oli kuitenkin koko ajan vaarallinen, mutta nyt prässi pystyttiin oikeilla pallollisilla ratkaisuilla purkamaan. Toisella jaksolla JoSePa sai koko jakson ajan enemmän maalipaikkoja kuin vieraat. Kokonaisaikaa oli pelattu vähän yli 25 minuuttia, kun Otto Piili ja Janne Kosunen juonivat vaparikuvion. Otto pääsi Jannen takaisin syöttämästä vastapallosta tälläämään kotijoukkueelle kavennuksen. Janne ehti heti kavennuksen jälkeen tekemään tärkeän syötönkatkon vastustajan ylivoimahyökkäyksestä ja JoSePa puolestaan tössi kolme vastaan yksi -hyökkäyksen huonoon syöttöön.

30 minuutin kohdalla Jari Kotimäki runnoi itsensä yksin läpi ja vastustajan pakki väänsi Jarin painiottein lattiaan. Lyhyen tuomarineuvottelun jälkeen vastustajalle punainen kortti ja JoSePalle vapari ja ylivoima. Ylivoima oli kuitenkin tehoton muutamasta hyvästä laukaisupaikasta huolimatta. Kun taas pelattiin tasakentällisin, Malinilla ja Kotimäellä oli loistopaikat molemmilla tasoitukseen. Lopulta 35 minuutin peli jälkeen läpi ottelun target-pelaajana hyvin pelannut Olli Piili sai karvattua pallon pois LPK:lta ja tasoitti hyvällä laukauksella pelin 3-3:een. Heti tasoituksen jälkeen JoSePa pelasi hienon kaksykkösen, mutta Tarkko Savela ei aivan yltäny liukumaan palloa vastustajan maaliin. Viimeisen kolmen minuutin aikana Valtteri Peltonen ja Jari Kotimäki blokkasivat hienosti vastustajan kaksi ylivoimahyökkäystä ja puoli minuuuttia ennen loppua kotijoukkue sai vaivoin purettua LPK:n kulmapotkun jälkeisen hässäkän.

Ottelussa oli paikallisotteluun kuuluvaa kiihkeyttä yllin kyllin. Erotuomarikaksikko Peiman Simani ja Oskari Tuomi hoiteli kuitenkin hommansa hyvin huolimatta jatkuvasta pelaajien mussutuksesta. LPK:lle tuli viisi virhettä täyteen viisi minuuttia ennen loppua, JoSePallakin oli siinä vaiheessa neljä virhettä. JoSePasta Tarkko Savela ja Olli Piili pelasivat parhaan pelinsä punaisessa asussa. Myös Janne Kosunen raatoi pohjapelaajana totuttuun tyyliinsä. Niko Rantanen piti joukkuetta pystyssä ensimmäisellä jaksolla ja palkittiin kotijoukkueen parhaana pelaajana. Vieraiden paras oli myös maalivahti Antti Kronqvist.

Ensi viikonloppuna JoSePalla on toinen kotipeli heti perään. Lauantaina tulee vastaan sarjassa neljäntenä oleva TPK Turusta.

Petri Hentinen