Pyry Rules

JoSePan  nuollessa haavojaan Leivonmäen Pyry vielä taistelee. Pyryn B-ja C-pojat ovat hyvissä asemissa omissa piirisarjalohkoissaan, C-pojat ovat jopa piikkipaikalla, eivätkä sarjataulukon mukaan ole hävinneet erääkään tällä kaudella. Tulevana lauantaina Pyry järjestää ensimmäistä kertaa kotiturnauksen Joutsan liikuntahallilla. Sinne saa mielellään tulla katsomaan, kun Joutsassa piiiitkästä aikaa nähdään junnulentopalloa ihan alueen omien poikien voimin.

Joukkueesta sen verran, että Pyry on pelannut nyt viitisen? vuotta näillä joukkueilla piirisarjassa. Pari vuotta sitten neljä Joutsan poikaa liittyi mukaan, mikä käytännössä mahdollisti kahden joukkueen pyörittämisen piirisarjassa. Joukkuetta ovat koko ajan valmentaneet Tapio Ahonen  kakkosenaan Jouni Lahti. Työn jälki on ollut hienoa kruununa Joel Lahden liittyminen C-ikäisten maajoukkuerinkiin. Myös muita poikia on päässyt aluejoukkuetasolle ollen tälläkin hetkellä leirityksessä mukana. Myös Power Cupissa on tullut menestystä, viime kesänä Pyry oli Tiikeri-sarjan kakkonen Oulussa.

GWW