Raivoa kehiin.

 

 

JoSePan Futsal-miehet ovat hikoilleet salilla heinäkuun alusta lähtien.  Liigakausi on JoSePalle luonnollisesti ensimmäinen ja harjoituksiin on suhtauduttu senkin takia riittävällä vakavuudella. Harjoituksissa on vauhtia riittämiin ja näyttääkin siltä että peruskunnon puutteeseen ei JoSePan kausi liigassa kaadu.

Miehistöä on ollut salilla riittävästi, ja pikkuhiljaa alkaa ensi kauden miehistö hahmottua. JoSePa on tehnyt ensi kaudesta sopimuksen Olli Malinin, Janne Kosusen, Aake Partion, Antti Kahilammen, Riku Keihäsniemen, Matias Paappasen ja Markus Rautiaisen kanssa. Kuusi ensimmäistä olivat vanhoja tuttuja, mutta Markus Rautiainen on uusi ja varsin merkittävä vahvistus.

Markuksella on takanaan viime vuodelta Suomen mestaruus KaDyn riveistä, ja viime talvelta löytyy maajoukkuepelejäkin viisi kappaletta.

KaDyssa   Markus ”Rage” Rautiainen pelasi 4 kautta, eli 2014-2018 106 ottelua, tehot 21+16. Mukaan tarttui kaksi hopeaa viime vuoden kullan lisäksi. Alla valmentaja Mikko Paappasen kommentteja Rautiaisesta.

– Olen erittäin iloinen ja tyytyväinen, että saimme Rautiaisen mukaan joukkueeseen. Markus on erittäin taitava ja tervepäinen futsalpelaaja, ja uskon hänen sopeutuvan joukkueeseen mainiosti. Markushan on jo entuudestaan meille tuttu pelaaja, koska hän on pelannut joukkueessamme toissa kaudella farmisopimuksen kautta. Markus siis tiesi mihin on tulossa ja me tiesimme, mitä saamme. Suomen mestaruuden lisäksi  hänellä on tilillään maajoukkuepelejä, joten hän tuo meille osaamista, kokemusta ja näkemystä. Markus on myös tunnollinen harjoittelija, joten hän on varmasti siinäkin suhteessa loistava malli meidän pelaajille.

 

Markus jäi maajoukkuestatuksestaan huolimatta melko vähälle vastuulle KaDyssa, kenties KaDyn pallonhallintaan perustuvan  pelityylin vuoksi. JoSePan suoraviivaisempi linja sopinee Markukselle hyvin.

– Markuksen parhaita avuja on 1v1-haastaminen sekä järkyttävän painava laukaus. Jos saamme hänelle luotua järkeviä haasto- ja vetopaikkoja niin verkot heiluvat varmasti. Meidän pelitaktiikkaamme Markuksen ominaisuudet sopivat äärimmäisen hyvin.

JoSePalle tarttuu varmasti muutamia muitakin vahvistuksia tulevalle kaudelle, joukkueen runko pysyy kuitenkin tukevasti Joutsalaisena. Myös taustoja on vahvistettu määrällisesti.

– Tarkoituksemme on ollut joukkueen rosterin laajentaminen määrällisesti muutamilla pelaajilla ja tämä oli nyt ensimmäinen värväyksemme. Tämän tason pelaajien tulo mukaan joukkueeseen nostaa aina muidenkin pelaajien tasoa ja motivaatiota. Tästä on erinomaisen hyvä jatkaa kohti tulevaa kautta. Ja eiköhän tässä lähiaikoina saada vielä lisääkin näitä sopimusuutisia. paljastaa Mr Paappanen.

 

GWW