Rumat numerot Tampereella

 

JoSePa otti huolella kuokkaan yhdeltä päävastustajistaan Futsal-Liigassa. Sarjassa viimeisenä oleva PP-70 otti ensimmäisen voittonsa selkein 8-2 (2-1) lukemin

JoSePa oli valmistautunut otteluun huolella, olihan PP-70  peli kohentunut alkukaudesta huomattavasti, mm. europeleihin matkaava Akaa oli mennyt vasta kalkkiviivoilla ohi ja voittanut niukasti 2-3. JoSePan kokoonpanosta olivat poissa Olli Malin, Jari Kotimäki ja maalivahti Aake Partio.

JoSePalla oli peli mukavasti hallussa aina kahdeksannelle minuutille asti. Silloin PP teki kaksi nopeaa maalia ja JoSePan futsalkenkää alkoi hiukan puristaa. Hetken helpotuksen toi Oskari Luoman väsäämä kavennus Benno Hanslianin syötöstä. Peli oli kuitenkin sen verran tukevasti JoSePan hallussa että luotto oli kova; toisella jaksolla homma ratkaistaan.

Ratkesihan se, mutta eri tavalla kuin suunniteltiin. Heti ensimmäisessä vaihdossa kotijoukkueen Riku Partala vei PP:n jo 3-1 johtoon. JoSePa yritti kovasti, peli pyöri PP:n päässä mutta maaliverkkoja ei vaan saatu heilumaan. Puolen tunnin pelin jälkeen Kalle Hasa vei kotijoukkueen jo 4-1 johtoon, ja vieraat ottivat reikäpaidan käyttöön. Maaliverkko kuitenkin soi tasaiseen tahtiin ainoastaan PP:n toimesta, JoSePan kavennuskin merkattiin kotijoukkueen omaksi maaliksi.

JoSePa lähti hakemaan paljon vetoja, mitä kautta saataisiin erikoistilanteita (kulmat, rajapotkut, vapaapotkut) Tämä taktiikka sinänsä onnistui erinomaisesti, JoSePalla oli 64 hyökkäyspään erikoistilannetta, PP:llä 19. Hiukan löperö puolustus ja vastustajan erinomainen onnistumisprosentti maalipaikossa ratkaisi tämän pelin.

JoSePan valmentaja Mikko Paappanen antoi omilleen kuitenkin jonkinlaisen armahduksen:

” Yritys oli kova loppuun asti, eikä tähän peliin missään tapauksessa lähdetty takki auki. Valmistautuminen oli huolellista. Ehkä tämä ennakkosuosikin asema ei vaan sovi meille”

”17 kulmaa meillä, vastustajalla 2. Se kyllä kertoo kummassa päässä pallo pyöri. Tulosta pitää kunnioittaa, tämä on maalintekopeli. PP teki paikoistaan maalit, me emme:”

Parin päivän päästä kotisalissa palataan normaalimpaan suosikkiasetelmaan, kun vuoden takainen Suomen mestari  Kampuksen Dynamo saapuu torstaina Joutsaan.

 

Petri Hentinen

 

.