Ryöstö…Osa 2

 

Hyvin nukutun yön jälkeen JoSePa kohtasi sunnuntaina sarjanousija FC Seinäjoen. Seinäjoki oli aloittanut kautensa voitolla ja tappiolla, ja tiedossa olikin että vastaan tulee nousijastatuksesta huolimatta hyvä futsaljoukkue. Nousijajoukkueillahan on ollut tapana vaipua Flow-tilaan, jolloin kaikki onnistuu.

Seinäjoen urheilutalon iso matto pakotti joutsalaiset laskemaan prässikorkeuden melko matalalle eilisen ottelun rasituksen vuoksi. Ottelun alku meni isäntien hallinnassa vierasjoukkueen kyttäillessä vastaiskuja. JoSePa kuitenkin jatkoi alkukauteen totuttuun tapaan ja iski avausmaalin heti ottelun alkuun. Olli Malin kävi ryöstämässä pallon vastustajalta, karkasi Otto Piilin kanssa vastahyökkäyksestä karkuun ja Piili tarjoilli Ollille ottelun avausmaalin kun kellossa oli vasta 1:32. Pallonryöstö aiheutti kovaa porua kotijoukkueen penkillä, mutta ei auta, 0-1 vieraille. Tämänkin jälkeen sama kaava jatkui, Seinäjoki piti palloa ja JoSePa puolusti tiivisti pyrkien vastahyökkäyksiin. Seinäjoen hyvä target-pelaaminen tuotti tulosta ensimmäisen puoliajan puolessa välissä. Antti Viita pyörähti näennäisvartioinnista huolimatta pitkästä syötöstä vapaaksi ja iski pelin tasoihin. Erätauolla siirryttiin 1-1 lukemissa.

Toinen puoliaika alkoi JoSePan kannalta yhtä hyvin kuin ensimmäinen, Jari Kotimäki riisti pallon puolessa kentässä ja iski 1-2 johtomaalin tavaramerkkijuoksunsa jälkeen. Samantien alkoi pelinhallinta siirtyä enemmän JoSePalle ja vierasjoukkue saikin pidettyä palloa huomattavasti ensimmäistä puoliaikaa enemmän. Seinäjoki pakotettiin laukomaan melko kaukaa ja Niko Rantanen maalilla hoiteli kaukolaukaukset yhtä lukuunottamatta. 25 minuutilla JoSePan hyvä peli palkittiin, Otto Piili ryösti pallon ja syötti Jarkko Kosuselle, joka viimeisteli kauden ensimmäisen maalinsa takasivuverkkoon ja siirsi JoSePan 1-3 johtoon. Riemua riitti kolmekymmentä sekuntia, FC kavensi Nikon käsien kautta tilanteeksi 2-3.

Seuraavat 10 minuuttia mentiin tarkan pelin kaavalla, JoSePa puolusti johtoaan ja iski vastaan. Paikkoja siunaantui useita mutta hyvistäkään paikoista ei pallo tällä kertaa uponnut sisään. 5 minuuttia ennen loppua Seinäjoki otti viidennen kenttäpelaajan kentälle pyörittämään ylivoimaa. JoSePan puolustusmuodostelma toimi kuitenkin yhtä hyvin kuin edellisenä päivänä Raumalla, eikä Seinäjoki päässyt maalipaikoille. Näin loppulukemat JoSePan hyväksi 2-3, ottelun parhaaksi palkittiin JoSePalta Otto Piili.

JoSePan pelissä ominaispiirteenä olleelle Hurlumheille on ainakin toistaiseksi sanottu jotta Heippa. JoSePan puolustuspeli on parantunut oleellisesti. Toki paikkoja syntyy edelleen molempiin päihin, mutta se kuuluu aika paljon jo lajin luonteeseenkin. Lisäksi tehoja tulee nyt aika tasaisesti, JoSePaa on vaikea pidellä kun molempiin kenttiin riittää laatupelaajia. Laaduntarkistus on seuraavaksi kotona, kun ensi lauantaina vastaan tulee Zenith Myllypuro

Pete