Taas mennään…

JoSePa on aloitellut lentopallokautta turnauksella ja tähän mennessä yhdellä harjoitusottelulla. Oma seitsemän joukkueen turnaus Joutsassa päättyi voittoon. Loppuottelussa kaatui vanha tuttu Haukivuori eränumeroin 2-0. Eilen sunnuntaina JoSePa kävi Mikkelissä pelaamassa treenipelin Passareita vastaan, jotka viime kauden päätteeksi pelasivat itsensä 1-sarjaan. Toistaiseksi sarjatason muutos ei hirveästi vaikuttanut, sillä JoSePa vei kolme ensimmäistä erää lukemin 25-18, 25-22, 25-18. Kaksi lisäerää vei sitten Passarit about 22-25 ja 20-25.

Luonnollisesti molemmat joukkueet kokeilivat hiukan erilaisia koostumuksia, mutta allekirjoittaneen silmään pisti muutama asia. JoSePalla torjuntapeli oli kolme erää niin sanotusti mukavalla mallilla. Erissä tuli monta sellaista palloa, joissa JoSePa torjui monta kertaa pallon Passareitten uudelleen hyökättäväksi, ja lopulta aina kenttään asti. Lisäksi kenttäpuolustus pelasi ajoittain erinomaisesti, ja jatkohyökkäykset tapettiin tehokkaasti. Passarit sai viiteen erään ainoastaan kuusi tappotorjuntaa, kun JoSePa sai kolmeen ensimmäiseen 11. Loppuerissä oli sitten hiljaisempaa.

Joukkue alkaa olla kasassa. Ensi kaudella JoSePan pelipaidan päälleen pukevat seuraavat lentopalloilijat.

Tommi Karjalainen Päävalmentaja/sentteri

Viljami Kinnunen hakkuri

Tuukka Hentinen Libero/Yleispelaaja

Ilkka Hentinen Yleispelaaja

Ville Suihkonen sentteri

Matti Pöntinen passari

Aki Nevalainen Yleispelaaja

Miika Hytönen libero/yleispelaaja

Timo Vaittinen hakkuri/Yleispelaaja

Jaakko Haataja Yleispelaaja

Matias Katainen sentteri

Kolme viimeistä ovat uusia JoSePassa. Timo on ollut pari viimeistä vuotta Muuramen liigaporukan leivissä, mutta täältä saanee enemmän peliaikaa. Jaakko tulee Kalevala Sportista Kainuun suunnalta, hän on pelannut viimeksi 1-sarjaa. Matias on puolestaan Tsempistä tuttu, hän pelaa nyt verkon omalla puolella.

Harjoituspelien perusteella joukkueen rakenne on aikalailla kohdallaan. Timo ja Jaska ovat molemmat kovia vahvistuksia laitapelaajaosastolle, ja Matiakselta löytyy sekä hyökkäys -että torjuntavoimaa. Vanhoista jyristä Viljamikin näyttäisi olevan päällisin puolin ehjä, joten pallontappopuolella näyttää ihan hyvältä. Passariosasto on aika kapea (Matti=1 kpl), mutta toivon mukaan syksyn mittaan sille puolelle saataisiin vähän reserviä. Samoin sentteripuolelle toivotaan lisää miehiä, sillä sekä Ville (vaipanvaihtoa) että Tommi (toipilas) ovat hiukan puolitehoilla mukana. Treeneissä pyörii kuitenkin edellä lueteltujen lisäksi runsaasti porukkaa, joten muutoksia saattaa miehistöön vielä tulla.

Lohkossa on mukana ainoastaan viisi joukkuetta, jotka pelaavat syksyllä kaksinkertaisen sarjan. Ennen joulua joukkueet jaetaan sitten muitten lohkojen kera ylä- ja alaloppusarjoihin. Näillä eväillä tavoitteena ei voi olla muu kuin yläloppusarja. Muut lohkon joukkueet ovat Karhulan Veikot, Kouvolan Lentopallo, Cup-Volley Skinnarila ja Parikkalan Urheilijat. Ennakkoon kovin vastus tulee Parikkalasta ja Kouvolasta. Luonnollisesti Veikot ja Cup-Volley haluavat todistaa tämän väitteen vääräksi. Sarja alkaa ensi sunnuntaina vieraspelillä Parikkalassa, sitä ennen kohdataan vielä HuKi harjoituspelissä Joutsassa torstaina alkaen klo 18:30

GWW