JoSePa kukisti As Moonin tuplaviikonlopun avausottelussa
JoSePa sai vieraakseen tuplaviikonlopun ensimmäisessä ottelussaan viime vuoden liigakarsijan As Moonin Raahesta. As Moonin otteluissa yleensä sattuu ja tapahtuu mukavasti, niin tälläkin kertaa. Lauantai-ilta Joutsan liikuntahallilla tarjoili väkevää vääntöä, paljon maalipaikkoja ja kaikkiaan 11 maalia. Kotijoukkueen valmistautuminen otteluun oli kaukana ideaalista, sillä valmistautumista haittasivat sairastelut ja loukkaantumishuolet. Raahelaiset olivat liikkeellä kahden täyden kentällisen voimin.
Ottelun alku oli väkevä vierasjoukkueelta. Avauskuviosta palkinnoksi tuli kulmapotku. Tästä erikoistilanteesta raahelaisikoni Marko Keinänen löysi Teemu Aittolan, joka laukoi joukkueensa 1-0 johtoon. Heti tämän perään JoSePa rakensi erinomaisen kulmatilanteen, josta palloa ei kuitenkaan maaliin saatu. Puolentoista peliminuutin kohdalla kuitenkin saatiin, kun Aki Miettinen tasoitti numeroiksi 1-1 kulmakuvion päätteeksi.
Raahelaiset ryhmittyivät puolustamaan omaa maaliaan varsin alas ja ote ottelusta oli kotijoukkueella. Tästä huolimatta molemmilla joukkueilla oli tilanteensa. As Moon tarttui tilanteisiinsa hieman hanakammin ja ajassa 7.58 Teemu Aittola viimeisteli illan toisen osumansa. Tällä kertaa kotijoukkueen tasoitukseen kului noin kaksi minuuttia. Pallo pelattiin pitkään vapaana olleelle Benno Hanslianille hyökkäysnurkkaan ja Benno löysi maalin edestä sinne nousseen Jarkko Kosusen.
Joutsalaiset jatkoivat painostustaan päästäkseen johtoasemaan. Etenkin raahelaisten kakkoskenttä oli joutsalaisten pallollisen pelin kanssa hieman pulassa. Pelikellon käydessä viidettätoista minuuttia Benno Hanslian hankki vasemman jalkansa vapaaksi ja pääsi laukomaan joukkueensa 3-2 johtoon. As Moonilla oli tämän jälkeen paikkansa ja etenkin ykköskenttä sai luotua maalitilanteita. Moon kuittasikin pelin tasoihin. Miro Salmela hyödynsi joutsalaisten sekoilua omalla alueellaan ja tauolle mentiin 3-3 lukemissa.
Toinen puoliaika alkoi joutsalaisittain paremmin kuin ensimmäinen. Eemeli Hänninen rullasi pallon Benno Hanslianille kauniista rajakuviosta ja Benno kiitti laukomalla 4-3 lukemat. Hanslianin jalka tuntui olevan kuumana, joten hänelle pyrittiin myös luomaan paljon laukaisupaikkoja. Ajassa 28.02 Hanslian laukoi kulmakuviosta lukemiksi helpottavalta tuntuvat 5-3 lukemat. Pelin alussa vähemmän pelanneella Hanslianilla oli samalla hatullinen täynnä tälle illalle.
As Moonin vastaus kahden maalin tappiolla olemiseen oli ryhtyä pelaamaan reikäpaitaan. Noin 30 peliminuutin kohdalla maalivahti Marko Pirnes nousi yli puolen kentän ensimmäistä kertaa ottelussa luomaan ylivoimaa. Joutsalaisjunioreista Jere Mara kuittasi itsensä kentälle, vain jäädäkseen Pirneksen lanaamaksi hetkeä myöhemmin. Mara keräili itsensä vaihtoon, Pirnekselle keltainen kortti, Hanslianille vapari lauottavaksi ja pallo jälleen maaliin. 6-3 maali ajassa 31.12 vaikutti viimeistäänkin ratkaisseen ottelun joutsalaisten hyväksi.
Kolmen maalin takaa-ajomatkalla olleella As Moonilla ei tässä vaiheessa ollut juuri hävittävää. Kapteeni Patanen puki reikäpaidan päälleen ja joukkue pelasi reikäpaidalla aina pallon haltuunsa saatuaan. Miro Salmela antoikin toivoa As Moonille laukoen vain minuutin reikäpaitapelin jälkeen pallon joutsalaisten maaliin. Kirittävää oli tämän jälkeen vielä kaksi maalia tasoihin, mutta aikaa vielä reilusti eli noin kahdeksan minuuttia.
Raahelaisten reikäpaitapelaaminen pysyi varsin hyvin kurissa ja nuhteessa JoSePa:n puolustaessa tiiviinä pakettina. Käytännössä As Moon sai luotua maalin lisäksi vain yhden vaarallisen maalintekopaikan. Pelin painopiste toki siirtyi paljolti kotijoukkueen päähän. Eemeli Hännisen kaunisteli vielä lukemiksi 7-4 ottelun lopulla. Jälleen oli kyseessä erikoistilannemaali; Eemeli laukoi rajapotkusta siirretyn pallon ohi maalissa reikäpaidalla pelanneen Patasen. Näissä lukemissa kentälle pääsi 82 maksaneen katsojan iloksi myös pitkääkin pidemmän tauon jälkeen kotijoukkueen Eetu Oksanen.
Ottelun parhaina pelaajina palkittiin neljän maalin ja yhden syötön Benno Hanslian sekä pirteästi pelannut kahden maalin Miro Salmela. JoSePa:n päävalmentaja Jesse Kalliokoski kommentoi peliä seuraavasti. “Ensimmäinen jakso oli meiltä varmaan kauden huonoin. Tehtiin virheitä paljon ja ei oltu ihan valmiita peliin. Kolme maalia omiin on vaan yksinkertaisesti liikaa. Jouduttiin pelaamaan takaa-ajoasemassa ja saatiinkin lukemia paremmiksi. Toiselle jaksolle haluttiin rauhoittaa ja ottaa peliä enemmän kontrolliin. Nostettiin Tuomasta mukaan enemmän ja saatiin rauhaa omaan tekemiseen. Toinen jakso oli meiltä hyvä. Oltiin mielestä lukemien verran parempi joukkue tänään.”
JoSePa saa vastaansa viikonlopun toisessa ottelussa PJK:n Pirkkalasta. Joutsalaiset johtavat Futsal Ykköstä PJK:n ollessa sijalla kaksi, joten todellinen herkkupala on luvassa myös sunnuntaille. Tätä kannattaa saapua katsomaan kauempaakin!
-Mikko Paappanen