JoSePa putosi saappaat jalassa voitosta huolimatta
JoSePa päätti runkosarjan Futsal-Liigassa komeaan kotivoittoon paikallisvastustaja Liikunnan Riemusta (Jyväskylä). Lukemin 8-2 (3-2) päättyneen pelin jälkeen oli tunnelma kuitenkin vähintäänkin apea, sillä voitosta huolimatta JoSePa putoaa sarjaa alemmaksi ensi kaudeksi, ja Riemu jatkaa jo aiemmin paikkansa varmistaneena pudotuspeleihin. Alastaron Urheilijat voitti vieraissa SoVon 6-7, ja pysyi pisteen JoSePan edellä. Se karsii paikastaan liigassa Futsal-ykkösessä toisena olevan raahelaisen AS Moonin kanssa.
JoSePa teki eilisessä pelissä sen minkä pitikin, eli voitti siipirikkoisen Riemun, jolta puuttui eri syistä puolet ykköskentästä, mm maajoukkuepeluri Olli Pöyliö. Helppohan ei yksikään peli Liigassa ole, joten ensimmäisellä kympillä JoSePalla oli voittamisen pakko apinana olkapäillä eikä Riemukaan oikein innostunut normiprässiään käynnistämään. 11 minuutin jälkeen Joonas Manzo veti Riemun pelaajien kautta vaparista johtomaalin JoSePalle, ja peliin tuli ihan erilailla virtaa. Elias Paappanen ja Manzo veivät JoSePan jo 3-0 johtoon, mutta Joonas Madetoja kavensi kahdella maalillaan taukotilanteeksi 3-2. Toisen jakson alku oli Riemun hyvän prässipelin ansiosta hienokseltaan vieraitten, toki veljekset Kosunen juonivat kulmasta hienon 4-2 maalin, syöttäjänä Jarkko ja maalintekijänä Janne. 31 minuutin kohdalla Elias Paappanen laittoi irtopallon sisään, ja Riemu otti heti reikäpaidan kentälle. JoSePa kaunisteli vielä lukemia tyhjiin ja toistaiseksi viimeisen liigamaalin JoSePalle sai tehdä maalivahti Niko Rantanen.
Tunnelmat olivat pelin jälkeen luonnollisesti melko apeat, sillä tieto AU:n voitosta oli yleisön tiedossa jo viisi minuuttia ennen loppua. Tunnelmat olivat haikeat jo ennen peliä, sillä JoSePan pelitavan ikonin Jari Kotimäen tossut naulattiin kuvainnollisesti jonnekin ja kehystetty pelipaita luovutettiin hänelle. 134 ottelua, 108 maalia, 60 syöttöä. Siinä junnuille tavoitetta. Itse ottelussa kukaan lenkki ei pettänyt, erityisesti Ossi Kivipuro raatoi hullun lailla alusta loppuun. Elias Paappanen ja Joonas Manzo loivat maalien lisäksi paljon paikkoja muille. Koko joukkue oli päättänyt että tästä pelistä ei sarjapaikka ainakaan jää kiinni.
Koko kautta ajatellen kyllästymiseen saakka viljelty fraasi ”ihan ei riittänyt” pitää paikkansa. Näin ulkopuolisin silmin JoSePa olisi kaivannut lopettaneiden Jari Kotimäen ja Otto Piilin tapaisia pelaajia korvaamaan heidän panoksensa. Myöskään Oskari Luoman poistuminen vahvuudesta heti alkusyksystä ei JoSePaa auttanut. JoSePalla on riittävästi taitoa liigassa pelaamiseen, mutta nyt Oton ja Jarin tahtomaalit jäivät pois, niille paikoille ei oikein korvaajaa löytynyt.Ja jotta ei totuus unohtuisi poissaolijat eivät pelaa, uusia vastuunkantajia löytyi kyllä. Maalivahtikaksikko Matti Nurminen ja ykkösmaalivahdiksi kohonnut Niko Rantanen osoittivat että sillä tontilla homma on kunnossa. Jakke ja Janne Kosunen raatoivat läpi kauden, Ossi Kivipuro oli erinomainen vahvistus, Elias Paappanen on lähellä kansallista läpimurtoa, Elmeri Linnamo osoitti että kokenutkin pelaaja voi kehittyä jatkuvasti. Paljon tuli kaudella myös onnistumisia, aina ei käy edes tuuri.
Ennustaminen on vaikeaa, erityisesti tulevaisuuden ennustaminen. Koko kauden resurssien rajoilla taistelleen, yhteen hitsautuneen joukkueen takki on varmasti tyhjä, ja ulospuhalluksen aikana ei varmaan kiinnosta hirveästi missä JoSePa puolen vuoden päästä on. Toivoa sopii, että niille noin kymmenelle mopoikäiselle lupaavalle futsaljunnulle löytyy riittävästi vanhempia mentoreita esikuvaksi uudelle sarjatasolle. Neljä vuotta liigassa, kaksi kertaa pudotuspeleissä, lisäksi vuodet ykkösessä. JoSePaa futsalseurana arvostetaan ja se tunnetaan, eikä se työ nyt saisi mennä hukkaan. 10 vuotta sitten tuskin kukaan näki sitä unta että JoSePa joskus liigaa pelaa. Kovalla työllä ja sitoutumisella se kuitenkin tapahtui. Siinä haastetta tuleville kausille.
Mikko Paappanen JoSePa: Tänään pelattiin niin kuin pitikin, mutta valitettavasti se ei riittänyt. Oikeastaan me emme pudonneet tänään, vaan liikaa pudoteltiin pinnoja matkan varrelle. Monta sellaista peliä, joissa oltiin pelillisesti kuskin paikalla, hävittiin omiin helppoihin virheisiin, joista vastustaja rankaisi kovalla prosentilla. Jari Kotimäen, Otto Piilin ja myös Oskari Luoman menetyksiä ei oikein pystytty korvamaan, samanlaisia pallorosvoja ja prässääjiä on vaikea löytää. Matias Paappasen ja Eetu Oksasen kaudet jäivät täysin torsoiksi loukkaantumisten takia. Jarkko Kosusen ympäriltä siis hävisi koko ketju. Heidän menetyksensä myötä yritettiin vähän muokata pelityyliä, siinä ei täysin onnistuttu. Korona on vaikeuttanut kaikkien pelaamista, meidän muutenkin kapeaan rinkiin se on välillä iskenyt kohtuullisen kovaa, erityisesti harjoitusvahvuuteen. 25 pelin tiivis rupeama harjoitupelit mukaanlukien on hitsannut tästä joukkueesta kaveriporukan, siihen nähden pettymys on nyt kova. Tulevaisuudesta on tällä hetkellä paha sanoa yhtään mitään.
Petri Hentinen