JoSePa rallatteli TP-49:ltä pisteet

Toijalan Pallo -49 saapui taistelemaan pisteistä JoSePa:n runkosarjan viimeiseen kotiotteluun. Akaalaiset tarvitsivat kipeästi pisteitä kamppailussa putoamista vastaa, joutsalaiset puolestaan kamppailuun liigakarsintapaikasta.

Pelin henki oli alusta asti hyvin selvä. JoSePa painoi päälle ja TP pyrki selviytymään paineen alla. Kotijoukkue aloitti ottelun hyvällä sykkeellä: alle puolen minuutin pelin jälkeen Heikki Rasmus laukoi tolppaan ja minuutin kohdalla Jarkko Kosunen tuikkasi kärkkärillä lukemiksi 1-0. TP oli selvästi pohtinut pelisuunnitelmaansa etukäteen heikon alun varalta ja otti maalin jälkeen käyttöön reikäpaidan. Tämän suunnitelman kanssa JoSePa pystyi kuitenkin elämään mainiosti ja painoi pelin hetken ihmettelyn jälkeen TP:n päätyyn. TP luopuikin reikäpaitapelistä lopulta varsin nopeasti.

JoSePa oli hyvällä jalalla liikkeellä ja pystyi luomaan maalipaikkoja kiivaalla tahdilla. Ajassa 3.57 Heikki Korhonen toimitti hyvän pallon maalille ja erilaisten kimmokkeiden kautta valotaululle kirjattiin 2-0 lukemat. Myös 3-0 osuma päätyi maaliin pomppujen kautta omista pelaajista – pelikellon viisarit näyttivät tuolloin aikaa 8.17.

TP-49:llä oli ensimmäisessä erässä vaikeuksia päästä joutsalaisten koko kentän prässin alta pois ja luoda omaa pallollista peliä. Joukkue kuitenkin pääsi kaventamaan ajassa 10.34 numeroiksi 3-1 – Kim Lingmanin vasuri heilahti rajapotkukuviosta ja pallo löytyi ensimmäistä kertaa joutsalaisten verkoista. Kaikki erikoistilanteet eivät kuitenkaan sujuneet vierasjoukkueelta yhtä mallikkaasti. Kolme minuuttia edellisen maalin jälkeen Janne Kosunen ryösti TP:n hyökkäyspään kulmatilanteesta pallon itselleen, syöksyi läpi ja järjesti Elmeri Linneran 4-1 maalin tekijäksi. Erän lopulla JoSePa pääsi iskemään vielä kahdesti. Benno Hanslian laukoi Elmeri Linneran antamasta kulmapotkusta 5-1 lukemat ja Hanslian itse järjesti Janne Kosusen rajapotkullaan yksin maalivahtia vastaan 6-1 maalissa.

  6-1 puoliaikatilanne kuvasi ottelun tapahtumia hyvin. Toisessa erässä meno ei juuri muuttunut. Kotijoukkue tyylitteli muutamia hienoja osumia. 7-1 osumassa Benno Hanslian ajoi keskelle, syötti kulmaan Janne Kosuselle ja Kosunen löysi maalilta Bennolle alun perin tilan tehneen Heikki Korhosen. 8-1 maali puolestaan syntyi kauniin vapaapotkukuvion päätteeksi, kun erikoistilannemaestro Jarkko Kosunen löysi takatolpalle siirtyneen Hanslian täysin vailla vartijaa.

JoSePa pyrki edelleen pitämään tempoa, ja päävalmentaja Kalliokoski antoi peliaikaa hieman laajemmalle rosterille. 9-1 osumassa Samuli Kaasalainen karkasi Janne Kosusen kanssa läpiajoon tarjoillen Kosuselle lopulta täysin tyhjän maalin. Kymmenen maalia tuli täyteen 35 minuutin kohdalla, kun Heikki Korhonen laittoi pallon lopulta maalinedustalta sisään kotijoukkueen painostuksen päätteeksi. TP-49 pääsi vielä viime minuuteilla kaventamaan loppulukemiksi 10-2, kun Jani Kirjavainen pääsi laukomaan pallon maaliin TP:n rakentamasta vapaapotkutilanteesta.

Ottelun parhaina pelaajina palkittiin vierasjoukkueen Kim Lingman (1+0) ja kotijoukkueen Janne Kosunen (2+3). Kotiyleisön kannalta oli mukava nähdä onnistumisia myös vähemmän kentällä tavallisesti nähtyjen pelaajien osalta. Nuoret Jere Mara ja Elias Laitinen saivat peliaikaa tavallista enemmän ja lunastivat paikkansa mainiosti. Myös Samuli Kaasalainen esitteli parhaita otteitaan JoSePa:n väreissä ja ikitaistelija Känä Miettinen oli monessa hyvässä mukana. Elmeri Linnera puolestaan piti fyysisellä otteellaan TP:n pivotit ruodussa ja kirjautti siinä samalla itselleen tehot 1+1.

Kotijoukkueen päävalmentaja Jesse Kalliokosken mietteet pelin jälkeen olivat seuraavat: “Yritettiin tänään hieman yksinkertaistaa peliä ja puolustaa huolellisesti. Kiinnitettiin huomiota erityisesti temmon ylläpitämiseen koko ottelun ajan. Tänään haluttiin myös välttää viime otteluiden helpot virheet.”

Ennen viimeistä sarjakierrosta JoSePa on kaksi pistettä edellä sarjassa kolmantena olevaa KF Kosovaa. JoSePa kohtaa viimeisellä kierroksella sarjassa sarjan viimeisellä sijalla olevan HIFK:n Helsingissä, Kosova puolestaan sarjassa viidentenä olevan PJK:n Pirkkalassa. Rutkasti jännitettävää riittää siis sarjan viimeiselle kierrokselle saakka.

 

Mikko Paappanen