JoSePa vahvisti asemiaan Futsal-Ykkösen kärjessä
Helsingin IFK saapui vieraaksi Joutsan liikuntahallille miesten Futsal-Ykkösen otteluun. Kotijoukkue JoSePa lähti peliin sarjan kärkipaikalta 22 pisteellä, HIFK puolestaan sijalta 8 kuudella pisteellä. Asetelma peliin oli varmasti kaikille paikalla olijoille selvä. Sarjajohtajan pitäisi kukistaa HIFK kotiluolassaan ja jatkaa tappiottomien otteluiden putkeaan yhdeksän ottelun mittaiseksi. HIFK lähti otteluun kahden kentällisen ja maalivahdin voimin. Joutsalaiset saivat edellisen viikonlopun jäljiltä kokoonpanoonsa hieman enemmän leveyttä, kun rosteriin listattiin mukaan jälleen Oliver Paappanen ja Heikki Korhonen.
HIFK lähti otteluun ryhmittyen puolustusasemiin maltillisesti omalle kenttäpuoliskolleen. JoSePa puolestaan aloitti tutusti prässäämällä koko kentän mitalta. Kotijoukkueen Benno Hanslianin haastot tuottivat ottelun alussa kovasti vaikeuksia vieraille ja niiden seurauksena JoSePa saikin ensimmäisen vaarallisen vaparitilanteen. Jarkko Kosunen juoni kyseisestä vapaapotkusta Eemeli Hännisen vapaaksi ja Hänninen laukoi numeroiksi 1-0 ajassa 2.19. Alle puolen minuutin kuluttua JoSePa:lla oli käsissään jälleen yksi illan lukuisista erikoistilanteistaan rajapotkun muodossa. Tällä kertaa Jarkko Kosunen etsi takatolpalle hankkiutuneen Janne Kosusen ja JoSePa:n mainio alku muuttui 2-0 numeroiksi.
JoSePa painoi pelin erän alussa vahvasti HIFK:n päähän. Benno Hanslian täräytti pallon sekä tolppaan että ylärimaan ja joutsalaisilla oli muutenkin tukku hyviä maalipaikkoja. HIFK:lla oli selvästi vaikeuksia päästä JoSePa:n aktiivisen prässin alta pois. Viiden ensimmäisen peliminuutin jälkeen pelin tempo rauhoittui, vaikka kotijoukkue veikin peliä selkeästi. Ajassa 9.20 erikoistilannemaestro Jarkko Kosunen löysi kulmatilanteesta jälleen velipoikansa HIFK:n muodon keskeltä. Janne kiitti ja laukoi numeroiksi jo 3-0.
Maalin jälkeen pelin tempo putosi entisestään. HIFK pyrki muuttamaan hieman pelitapaansa ja nosti maalivahtinsa Antonios Klonarisin pelaamaan hetkeksi reikäpaitaa. HIFK saikin hieman paremmin pelistä kiinni matalammassa pelitemmossa. Joutsalaisista nuori Jere Mara pääsi laukomaan muutamaan otteeseen vaarallisesti, mutta pallo ei ohittanut mainiosti maalillaan pelannutta Klonarista. HIFK sen sijaan hyödynsi joutsalaisten merkkausvirheen ja joutsalaispelaajille tuttu Verneri Salpakari pääsi kaventamaan lukemiksi 3-1. Tämän jälkeen myös aina vaarallinen Timo Peltola pääsi kertaalleen testaamaan Tuomas Heikkilää, mutta Heikkilä kesti. Joutsalaiset käyttivät aikalisänsä ja kotijoukkueen peli sai jälleen paremmin ryhtiä ja rytmiä.
Loppu erän merkittävin tapahtuma liittyi Benno Hanslianin takareiteen. Hyvin pelannut Hanslian loukkaantui ikävästi ja joutui jättämään pelin kesken. Loukkaantumisesta huolimatta JoSePa:lla oli useita tilanteita tehdä lisämaaleja, erityisesti erikoistilanteista. Tauolle lähdettiin kuitenkin 3-1 lukemissa.
Toisen erän alku oli kotijoukkueelta vahva. Ensimmäisen vaihtonsa kuluessa Janne Kosunen ampui ensin ylärimaan ja kolme kertaa tolppaan. Pelikellon näyttäessä 23.21 JoSePa sai vapaapotkun hyvältä paikkaa. Eemeli Hänninen laukoi pallon voimalla yläriman alle ja numeroiksi 4-1. Tässä tilanteessa HIFK nosti prässiätasoaan sekä otti ajoittain reikäpaidan tukemaan hyökkäystä ja pallonhallintaa. Joutsalaiset vastasivat kahdella maalilla. Ajassa 26.28 Jarkko Kosunen siirsi pallon rajapotkusta Eemeli Hänniselle, joka veti pallon lujaa takatolpalle liikkuneen Heikki Rasmuksen kautta maaliin. Vain kymmenen sekuntia tästä Hänninen haastoi vahvasti laidan puolelle ja laukoi numeroiksi 6-1. Syöttäjäksi tähän maaliin merkittiin kukapa muukaan kuin Jarkko Kosunen.
Tämän jälkeen ottelu muuttui enemmän tai vähemmän pelailuksi, kun voittaja tuntui olevan selvillä. HIFK onnistui kertaalleen purkamaan JoSePa:n tilanneprässin ja kuittasi ylivoimahyökkäyksestään tilanteeksi 6-2. HIFK pyöritti reikäpaitaa, mutta ei onnistunut luomaan vaarallisia maalipaikkoja. Kun vierasjoukkue ei tämän lähemmäs lukemissa päässyt eikä kotijoukkuekaan enää maalipuiden väliin osunut, merkittiin loppulukemiksi 6-2.
Kotijoukkue suoritustaso ja suunnitelmallisuus olivat tänään liikaa HIFK:lle. Erityisen suuri joukkueiden tasoero vaikutti olevan erikoistilannepelaamisessa. Joutsalaisten maaleista peräti viisi syntyi erikoistilanteista. Ottelun parhaina pelaajina palkittiin HIFK:n maalivahti Antonios Klonaris ja kotijoukkueelta etenkin maalisyötöissä kunnostautunut Jarkko Kosunen (0+4). Eemeli Hänninen osoitti jälleen kerran tasonsa tehoilla (3+1) Janne “Tolppa” Kosusen säestäessä kahdella maalilla. Kotijoukkueella oli paikat tehdä helpostikin kymmenkunta maalia, mutta sihti ei ollut parhaalla mahdollisella tasolla.
Kotijoukkueen luotsi Jesse Kalliokoski kommentoi pelin jälkeen kenttätapahtumia seuraavasti:” Tultiin hyvin peliin aivan ensimmäisillä minuuteilla. Paikkoja oli heti niin paljon, että olisi voitu ratkaista peli välittömästi. Sitten mentiin mukaan HIFK:n matalaan tempoon. Meillä on kuitenkin taitava ja liikkuva joukkue, joten meidän kannattaa pitää tempo korkealla. Korostin pelaajille, että me ollaan tällä hetkellä sarjan kärjessä ja siten paras joukkue. Teidän täytyy näyttää se kentällä. Oltiin lopulta aika selvästi parempi joukkue kentällä tänään.”
Seuraavan viikonloppuna JoSePa kohtaa vieraissa sarjan viimeisenä majaileva EBK:n.
-Mikko Paappanen