JoSePalle SPR:n valtakunnallinen Inhimillinen Kädenojennus-tunnustus

Suomeen tuli ennätysmäinen joukko turvapaikanhakijoita vierailta mailta viime vuoden aikana. Eri järjestöt pyrkivät kukin omalla tavallaan tekemään pakolaisten tulon mahdollisimman helpoksi. JoSePa sai idean saada lisää pelaajia mukaan verenvähyyttä kokeneelle harrastefutsal-vuorolle. Idea osoittautui vähintäänkin onnistuneeksi. Jalkapallo on näemmä kansainvälinen kieli, ja osa pakolaisista osoittautui varsin taitaviksi pelureiksi. Lopulta vuorolle tulijoita oli niin paljon, että JoSePa joutui jakamaan lyhyen vuoron kahteen osaan, ja käyttämään myös lisävuoroja silloin kun niitä juniorijoukkueilta tarjoitui. Pelaamassa kävi sekä naisia että miehiä. Erityisesti naisten futsal-vuoro oli kiinnittänyt SPR:n huomion. Futsal-taidot kehittyivät talven aikana niin paljon että pakolaisia oli mukana JoSePan futsalpuulaakissa keväällä.

Suomen Punainen Risti myönsi perjantaina 13.5 kaikille turvapaikanhakijoita tukeneille Inhimillinen kädenojennus -tunnustuksen. JoSePa oli yksi kolmesta tunnustuksen saajasta, joka kävi henkilökohtaisesti pokkaamassa tunnustuksen. Joutsan Seudun Pallosta paikalla olivat turvapaikanhakioitten kanssa aktiiviseti touhunneet JoSePan puheenjohtaja Marika Seppälä sekä Marianne Luukkanen.

 

– Petri Hentinen