KaDy tyly isäntä jälleen kerran

 

JoSePa kohtasi futsal –  liigassa sunnuntai iltana Kampuksen Dynamon Jyväskylässä. Tälläkään kertaa ei JoSePa pystynyt isäntiä kunnolla haastamaan vaan Dynamo otti lopulta helpohkosti 8-1 voiton. Puoliajalla numerot olivat jo 4-1.

Kampuksen Dynamo lähti otteluun vahvasti siipirikkoisena sillä penkillä oli ainoastaan yksi vaihtomies. JoSePalla oli paikalla  lähes koko rosteri joten tällä kertaa oli mahdollisuus haastaa KaDy kunnolla. Ensimmäiset 15 minuuttia näyttikin siltä, JoSePa meni jopa 0-1- johtoon. KaDyn tasoituksenkin jälkeen homma oli ihan mukavan tasapäistä, mutta sitten tuli taas muutamia helppoja maaleja vastustajalle ja JoSePa putosi kyydistä. 1. jakson alussa tulleet 2 nopeaa maalia saivat vieraitten päät lopullisesti painumaan alas. Olli Malinin ja Aake Partion loukkaantumiset eivät tilannetta ainakaan helpottaneet, ja  KaDy rallatteli helppoon voittoon vain yhdellä vaihto miehellä .

Joutsan Seudun Pallo voi suurella todennäköisyydellä unohtaa playoff -haaveet ja keskittyä sarjapaikan pitämiseen. Tässä pelissä  sille tarjottiin mahdollisuutta haastaa KaDy pitkästä aikaa kunnolla. Hyvästä alusta huolimatta haasteeseen ei lopulta kyetty tarttumaan. Vaikka Kampuksen Dynamo pelasi vain yhdellä vaihtomiehellä oli heidän rutiininsa lopulta vieraille aivan liikaa.

Harkäviikot jatkuvat ensi viikonlopun tuplaotteluilla. Ensin lauantaina matkataan Someroon  ja sunnuntaina on todella tärkeässä pelissä vastassa Hifk kotona. Hifk nousi viikonloppuna JoSePan ohi sarjataulukossa, ja nyt olisi tärkeää palauttaa nokkimisjärjestys.

Mikko Paappanen: Joutsan Seudun Pallo. ” No nyt voi sanoa että playoffviiva on karannut. Jatkossa pitää pitää huolta ettei mikään muu viiva karkaa. Tänään aloitettiin ihan hyvin, mutta lopulta KaDyn  kentällä olleitten pelaajien rutiini oli meille liikaa.  Seuraavan parin viikon aikana ovat edessä ne pelit jotka ratkaisevat JoSePan kohtalon. Hifk kohdataan 2 kertaa ja kerran Sievi kotona.”

 

Petri Hentinen