Kunkku-Kosunen kuritti Kaarlea

Sarjajohtaja JoSePa kohtasi sarjan neljännellä sijalla majailevan TP-Kaarlen Futsal-Ykkösen ottelussa sunnuntaina 15.1. Ottelu pelattiin poikkeuksellisesti Hartolan KunkkuAreenalla, jonka lehtereille oli kerääntynyt 165 katsojan yleisö. Moni lajiin tutustumaan tullut sai varmasti hyvän kuvan vauhdikkaasta lajista ottelun perusteella. 

JoSePa:n kokoonpano oli täydentynyt edellisen ottelun niukasta miehistöstä ilahduttavasti Jarkko Kosusella, Eetu Oksasella ja Aki Miettisellä. Vaikka usealla pelaajalla oli pienempiä ja isompia vaivoja, oli päävalmentaja Kalliokoskella nyt rosteria mistä valita. TP-Kaarle juoksutti kentälle kahden kentällisen ja kahden maalivahdin kokoonpanon. 

Ensimmäinen erä lähti käyntiin varsin pirteästi kotijoukkueen osalta. JoSePa prässäsi tapansa mukaan ylhäältä kahdella pelaajalla ja lähti hyökkäyksiin tuomalla alas kaikki neljä kenttäpelaajaansa. JoSePa käytti poikkeuksellisesti normaalia nopeampaa vaihtorytmiä kierrättässään pelaajia kentälle. Kaarle puolestaan peluutti kahta kentällistä, joista ykköskenttä tiedettiin vaaralliseksi erityisesti Nikola Ercegin ja Atte Hentun panoksen myötä. Myös Kaarle otti melko ylhäältä kiinni, joten peli oli varsin yleisöystävällistä. Kaarlen saadessa hallintaa JoSePa nosti maalivahtia tukemaan hyökkäystään ja saikin siten vierasjoukkueen prässiä purettua. Ihan kaikkein vaarallisimpia paikkoja ei tätä kautta kuitenkaan syntynyt ja JoSePa myös menetti kaksi kertaa pallon todella vaarallisesti – Kaarle ei kuitenkaan osunut tyhjään maaliin kummallakaan kertaa.

Kotijoukkue oli ensimmäisessä erän hieman aneemisen tai väsyneen oloinen. Pallon menetyksiä tuli liikaa eikä tiiviys ollut muutenkaan parhaalla tasolla. Vierasjoukkueen kokenuttakin kokeneempi Erceg hyödynsikin tätä flegmaattisuutta haastaen Heikki Rasmusta 1v1-tilanteessa – harhautus vasurille, pallo tolpan kautta sisään ja numeroiksi 0-1 ajassa 11.47.

JoSePa pyrki takaa-ajamaan vierasjoukkueen johtoa , mutta Kaarle selvisi paineen alla varsin helposti. Kotijoukkueen onnistumisen sijaan seuraavan maalin ottelussa teki jälleen Kaarle. Tulostaululle kirjattiin ajassa 16.43 lukemat 0-2 kotijoukkueen puolustussähellyksen jälkeen. Maalinteossa onnistui tällä kertaa maalivahti Heikkilän torjunnan jälkeen Sebastian Åström. Erän lopulla kotijoukkueella oli mahdollisuus kavennukseen, mutta lyhyestä myllytyksestä huolimatta palloa ei maaliin asti saatu toimitettua. Kumpikaan joukkue ei ensimmäisessä erässä esittänyt mitään ihmeellistä, mutta vierasjoukkueelle siunaantui hieman runsaammin ja parempia paikkoja.

Toiseen erään Kaarle lähti prässäämään hieman ensimmäistä erää hanakammin. Myös kotijoukkueelle oli selvästi teroitettu puoliajalle, että painetta on annettava huomattavasti enemmän. JoSePa hyödynsi puolentoista minuutin kohdalla nopean vastahyökkäyksen mahdollisuuden. Maalivahti Heikkilä sai kulmatilanteen jälkeen pallon käsiinsä, laittoi nopealla avauksella Janne Kosusen vauhtiin ja Kosunen viimeisteli tarkasti numeroiksi 1-2. 

Kotijoukkueen 2-2 tasoitusta ei tarvinnut odottaa muutamaa minuuttia enempää. Janne Kosunen viimeisteli rajapotkutilanteesta takatolpalta tavaramerkkikuviollaan Eemeli Hännisen toimiessa syöttäjänä. Erän alku oli vahvasti kotijoukkueen, joka jatkoi vaarallisten tilanteiden luomista. 24 peliminuutin kohdalla Eemeli Hänninen pyöräytti näppärästi itsensä läpiajoon laittaen pallon Aaro Hedmanin längistä, mutta Hedman onnistui kaatamaan Hännisen viime hetkellä – tuloksena ottelun ensimmäinen keltainen kortti. Vain pari minuuttia tämän jälkeen Benno Hanslian tärisytti vierasjoukkueen maalipuita, jälleen hienon rajakuvion päätteeksi. 

Kotijoukkueen vahvan alun jälkeen myös Kaarle sai otetta kenttätapahtumista. Ottelun seuraavan maalin iski kuitenkin kotijoukkue. Janne Kosunen viimeisteli tismalleen saman rajakuvion päätteeksi kuin ensimmäisen maalinsa tässä ottelussa – tällä kertaa syötön osumaan antoi velipoika Jarkko. JoSePa siirtyi Kosusen hattutempun kautta ensimmäisen kerran johtoon Kunkku-Areenan pelikellon näyttäessä lukemia 3-2 ja aikaa 30.37.  

TP-Kaarle ei kotijoukkueen johtomaalista lannistunut. Pistenikkari Henttu kolisteli tolppaa yhdentoista minuutin kohdalla varsin avoimesta paikasta – kotijoukkueen onneksi pallo kimposi kuitenkin takaisin kentälle. JoSePa saikin nauttia johdostaan vain reilun minuutin, sillä Jesper Ojala löysi Atte Hentun uudelleen vapaana takatolpalta. Tällä kertaa kliinisenä viimeistelijänä tunnettu Henttu ei enää antanut armoa vaan tasoitti lukemiksi 3-3.

JoSePa pääsi ottelussa vielä kertaalleen näyttämään, kuinka tärkeässä roolissa erikoistilanteet futsalissa ovat. Pelikellon käydessä aikaa 35.03 Janne Kosunen, kukapa muukaan, vapautettiin jälleen kerran maalintekoon. Eemeli Hänninen meni antamaan rajapotkua hyökkäysalueelta, luki pelaajien liikkeet hienosti ja syötti pallon Janne Kosuselle. Tällä kertaa Kosunen laukoi noin kymmenestä metristä keskeltä kenttää numeroiksi 4-3. 

Kaarle sai aikaiseksi painetta JoSePa:n päätyyn hakiessaan tasoitusta. Joukkue ei ehkä hieman yllättäin lähtenyt hakemaan tasoitusta lainkaan reikäpaidalla. Viimeiseksi kuudeksi sekunniksi joukkue toki korvasi maalivahdin kenttäpelaajalla, mutta tässä vaiheessa tarkoitus oli vain luoda jonkinlainen ylivoima keskialueelta saatuun vapaapotkutilanteeseen. JoSePa kesti Kaarlen ahdistelut uhrautuvalla puolustamisella.  

Kaksijakoisessa pelissä kotijoukkue onnistui lopulta kuittaamaan kaikki kolme pistettä itselleen toisen erän mainiolla esityksellään. Ensimmäinen erä oli kotijoukkueelta kauden vaisuinta tekemistä, mistä päävalmentaja Kalliokoski ei ollut mielissään:” Ensimmäinen erä oli meiltä aneemista. Ei osattu antaa sopivia syöttöjä linjan taakse eikä liikuttu tarpeeksi. Tauolla painotin pelaajille, että nyt pitää oikeasti ottaa vastuuta pelistä ja omasta tekemisestä. Toinen erä olikin parempaa. TP-Kaarle antoi meille hyvän vastuksen tänään.”

Ottelun parhaina pelaajina palkittiin vähemmän yllättäin kotijoukkueen kaikki maalit tehnyt Janne “Kunkku” Kosunen, joka kaiken lisäksi myös puolusti äärimmäisen hyvin. Vierasjoukkueelta palkittiin pirteästi pelannut ykkösketjun Jesper Ojala. JoSePa jatkaa edelleen vakaasti sarjan kärjessä, TP-Kaarle kymmenen pisteen päässä neljäntenä.


Mikko Paappanen