Laita hyvä kiertämään

 

OP Keski-Suomi on tänä kesänä lahjoittanut seutukunnan yhdistyksille palkan nuoren kesätyöntekijän pestaamiseen. Joutsan Seudun Pallo ry on ollut yksi kolmestakymmenestä yhdistyksestä, joka on lahjoituksen turvin työllistänyt nuoren henkilön osaksi kesää. JoSePan nuori on ollut kesä-heinäkuun ajan Laura Kotimäki, joka on koko kesän ollut vastuuvetäjänä lasten jalkapallokoulussa.

OP:n pesti toi mukanaan hänelle paljon muitakin tehtäviä, mm. Itä-Länsi-tapahtuman palkintojen keruu oli pitkälti hänen harteillaan, lisäksi hän toimi varahenkilönä pienimpien lasten harjoitusten vetäjänä huolehtien samalla oman joukkueensa eli -06 tyttöjen harjoituksista yhdessä Tuuli Liukkosen kanssa.

Laura on itsekin innokas jalkapallon pelaaja, joka on pienestä pitäen ollut aktiivinen myös varsinaisen pelaamisen ulkopuolella eri tehtävissä seuran sisällä. Hän on yhdessä muutaman muun vapaaehtoisen kanssa pitänyt pallokoulua parhaimmillaan yli kahdellekymmenelle lapselle. Laura on hoitanut työnsä oma-aloitteisesti ja erittäin mallikelpoisesti hoitaen itse mm. harjoitusten suunnittelun. Laura toteaa että ” tällaiset tehtävät urheilun parissa ovat hienoja oman pelaamisen ohessa, etenkin pienten pelureitten kehittymisen seuraaminen on mukavaa.”

Lauran kaltaisia nuoria JoSePa ottaa mielellään mukaan toimintaan jatkossakin.

Petri Hentinen