Punainen pääosassa

Kuuden pisteen ottelusta ei JoSePalle herunut pinnaakaan hyvästä yrityksestä huolimatta Futsal-liigassa. Samoista sijoista taistelevat joukkueet JoSePa ja MadMax Valkeakoskelta pelasivat kiihkeän ja viihdyttävän ottelun, jonka päätteeksi koiralauma lähti pisteet mukanaan Valkeakoskelle ottelun päätyttyä 5-7 (2-3).

Ottelu alkoi varovasti, kumpikin vältteli riskinottoa takaiskujen pelossa. JoSePa aloitti hyvin, heti ensimmäisellä minuutilla oli hyvä maalipaikka. MadMax oli myös hyvin kuvassa mukana, mutta ensimmäinen kihaus tuli kuitenkin JoSePalle. Tarkko Savela siirsi pallon keskelle, josta Oskari Luoma laittoi pallon kaatuessaankin alanurkkaan. Vieraat eivät kauan maalia murehtineet, 15 sekunnin päästä peli oli tasan. Justus Kunnas tasoitti pelin hyvällä ylänurkkalaukauksella 1-1:een. Tämän jälkeen ottelun panos alkoi näkyä myös pelaajien kuumenemisena. Pienistäkin kontakteista tuli ”massiivisia” seurauksia. Pienestä kalabaliikista huolimatta tunteet pysyivät toistaiseksi hallinnassa.

JoSePan kulmakuviot toimivat tällä kertaa hyvin. Kahdesta peräkkäisestä kulmasta tuli kaksi maalia. Jari Kotimäen laukaus kimposi omasta pelaajasta maaliin ja seuraavasta kulmasta Benno Hanslian veti pallon voimalla alanurkkaan. MadMax kavensi vielä ennen taukoa, kun Mikko Heritty pääsi nätin chippisyötön jälkeen sijoittamaan pallon JoSePan maaliin. Vähän ennen puoliaikaa nähtiin pelin pitkälti ratkaissut episodi. Jarkko Kosunen pysäytti MadMaxin vastahyökkäyksen painamalla olka olkaa vasten vieraiden pelaajan pois kentältä. Pienellä tehostuksella Madmaxin pelaaja sai tilanteen näyttämään tosi pahalta ja pitkän kalabaliikin ja tuomarien neuvottelun jälkeen Jakelle näytettiin punaista korttia. JoSePa kesti viidellä kolmea vastaan pelaamisen jakson loppuun (MaDMax otti reikäpaidan käyttöön), mutta JoSePa jatkaisi vajaalla pelaamista vielä toisen jakson alussa.

Toisella jaksolla vieraiden 5-3 -ylivoima tuotti tulosta, ja Mika Jussilan maalilla peli tuli tasoihin 3-3. JoSePan peli oli Jaken ulosajosta johtuen kuitenkin sen verran sekaisin, että parin hölmön puolustusvirheen jälkeen vieraat olivat jo 5-3 -johdossa ajassa 24.50. Kotijoukkue sai vähitellen rivinsä järjestykseen ja Madmaxin vetäytyessä kyttäämään vastahyökkäyksiä, kotijoukkue sai painetta hyökkäysalueelle. Hyökkäyspäässä loppuivat kuitenkin ideat. Muutamia hyviä paikkoja tuli, toki vieraiden vastahyökkäykset olivat kuitenkin ihan yhtä vaarallisia.

JoSePa otti reikäpaidan käyttöön nelisen minuuttia ennen loppua ja pitkästä aikaa se toi myös tulosta. Ensin Matias Paappanen sai hipsun Tarkko Savelan laukaukseen ja tilanne kaventui 5-4:ään. Kotiyleisön toivo alkoi herätä. Heti perään Jari Kotimäki ohjasi Matias Paappasen syötön verkon perukoille ja huutomyrsky kotisalissa oli valmis. Jatko-ottelua odotellessa päätti vieraiden Mikko Heritty ottaa kuitenkin ohjat käsiinsä ja henkilökohtaisilla taidonnäytteillä chippi itselle ja pallo voimalla ylänurkkaan. Kotijoukkue yritti vielä reikäpaidalla, mutta se päättyi vieraiden maalivahdin 7-5 -osumaan.

Yleisölle tarjottiin vauhdikas ja jännittävä futsalottelu, joka valitettavasti päättyi vieraiden voittoon. Oman osansa viihdyttävyydestä tarjosivat vierasjoukkueen pelaajat. Kovin usein kontakti päättyi vieraitten dramaattiseen vääntelehtimiseen. Tuomarit eivät näihin juurikaan menneet mukaan, toki Jarkko Kosusen punaisesta kortista voidaan keskustella, menikö se oikein. Siihen, että pisteet matkasivat Valkeakoskelle, on suurin syy JoSePan kokemattomuus. Paljon enemmän liigarutiinia omaavat vieraat olivat viileämpiä ratkaisupaikoissa. Jakke Kosusen ulosajo vaikeutti myös JoSePan pelaamista paljon. Tarkko Savela oli sen jälkeen käytännössä ainoa pohjapelaaja.

Valmentajan kommentti: JoSePa/ Mikko Paappanen: ”Aika paljon ratkaisi Jaken punainen, mielestäni ei missään tapauksessa ollut oikea tuomio. Aika paljon myös rutiini ratkaisi tänään, tasaisessa pelissä meidän kokemattomuus näkyi. Rutiinia ne ovat pelin ulkopuolellakin tapahtuvat asiat. Ja jos päästää seitsemän omiin, on vaikee voittaa, me ei pystytty tarpeeksi nopeasti sopeutuu siihen että Jakke on pois takalinjoilta”

Joulutauolle lähdettäessä JoSePa on edelleen kiinni viimeisessä pudotuspelipaikassa, tosin pahimmilla kilpailijoilla on ottelu vähemmän pelattuna. Seuraavan kerran JoSePa esiintyy kotiyleisön edessä loppiaisena 6.1., jolloin vastaan tulee sarjakärki Akaa.

Petri Hentinen