Taisteltu tasuri

 

Kuten vähän luvattiin, suuria tunteita ja tiukkaa taistelua saatiin, kun JoSePa ja AS Moon kohtasivat lauantaina Joutsassa Futsal-Ykkösen ottelussa. Viime vuosina voitot ovat näillä joukkueilla menneet ristiin tai tasan, tällä kertaa oli tasurin vuoro. Maalit menivät 4-4 (2-1)

Molemmat joukkueet ovat ihastuttaneet hyökkäysvoittoisella pelityylillä, toki puolustuspelikin on vuosien varrella kohentunut, ainakin JoSePalla. Ensimmäinen jakso alkoi JoSePan merkeissä, mutta parin minuutin pelin jälkeen peli oli kuitenkin 1-1. Ensin kotijoukkueen osittain epäonnistunut syöttö ajautui Kotimäelle, jonka epäonnistunut laukaus muuttui syötöksi Piilille, jolla oli helppo homma viedä maalin edestä JoSePa 1-0 johtoon. Jos tilanteen tulkinta meni väärin, anteeksi. Paria minuuttia myöhemmin JoSePan palautus maalivahdille meni väärin, ja Moon sai viivalta vaparin. Ensimmäinen veto blokattiin, mutta toisen veti kapteeni Uusitalo etuylänurkkaan.

Tämän jälkeen taktiset kuviot muuttuivat seuraavasti: JoSePa jauhoi, ja yritti rakentaa paikkoja tiiviin sumpun keskeltä. Moon iski nopeasti target-pelaajan kautta välttääkseen JoSePan prässin. Ensimmäisellä jaksolla JoSePa taktiikka toimi paremmin. Kotijoukkue sai toistakymmentä hyvää paikkaa Moonin viittä laatupaikkaa vastaan. Mm. Otto Piilillä ja Jari Kotimäellä oli hienojen kuvioiden jälkeen huipputontit viedä JoSePa johtoon, mutta Moonin MV Janne Vähäkangas esitti tällä jaksolla puolenkymmentä huipputorjuntaa. Pari kertaa Moon pääsi vastahyökkäykseen, yhdessä Janne Kosunen hankki keltaisen roikuttuaan ”ihan vähäsen vaan ja täysin huomaamattomasti” kaverin paidassa kiinni. Huippupaikoista ei maistunut, mutta puolivaarattoman näköisestä rajapotkusta maistui. Kotimäki siirsi pallon laidasta Jarkko Kosuselle joka veti jalkaviidakon läpi parin hipsun kautta pallon takanurkkaan 18 minuutin kohdalla. Puoliajalle mentiin siis JoSePan johtaessa 2-1.

Toisen jakson alkuun Moon nosti selkeästi prässiä, ja ensimmäiset kolme minuuttia JoSePa oli kuutamolla. Juuri kun JoSePa sai otetta ja pari maalipaikkaakin, iski salama kaksi kertaa herrojen Määttä ja Hämeenkorpi toimesta. Maalit olivat lähes identtisiä. Vähäkankaan pitkä avaus targetille, joka pohjapelaajan ahdisteluista huolimatta tökkäsi pallon ohi vastaantulleen Niko Rantasen, ja ykskaks JoSePa oli tappiolla 2-3.

Maalien jälkeen JoSePa otti vähitellen pallollisen pelin väkisin haltuun, mutta Moon puolusti sisukkaasti. 30 minuutilla Olli Malin sai vasemmalla laidalla oikean jalan laukaisuasentoon, ja dirlandaan lisäksi etuylänurkka soi tasoituksen jälkeen. Vielä samalla minuutilla Moon meni uudestaan johtoon, kun Mr.Patama oli unohdettu takatolpalle vapaaksi. Viisi minuuttia JoSePa jauhoi vailla ihan huipputontteja , Moon tuhri yhden 2vs1 hyökkäyksen ohilaukaukseen. Sitten oli Paappasella asiaa joukkueelleen. Aikalisän jälkeen 35 minuutin kohdalla Kotimäki puki reikäpaidan päälle, ja tasoitusta haettiin viidellä neljää vastaan. Toista minuuttia mylly jauhoi, sitten Janne Kosusen diagonaalisyöttö löysi maalille rynnineen Kotimäen jalan, 4-4. Lopun huippupaikat kariutuivat syötönkatkoihin ja huonoihin vetoihin molemmilla, ja pistejako oli tosiasia.

Aina tasapelin jälkeen pääsee jossittelemaan. JoSePa vs Vähäkangas ensimmäisellä jaksolla pienellä tuurintyngällä olisi voinut päättyä toisinkin. Toisella jaksolla Moonin target-pelaaminen ja puolustustaistelu oli sen verran laadukasta että ehkä se pistejako oli ihan oikea tulos. JoSePa blokkasi taas yli 20 laukaisuyritystä. Moonin paikat tulivatkin lähes poikkeuksetta nopeitten avausten kautta, kaksi samanlaista maalia näistä oli ehkä JoSePan huonoin hetki ottelussa.

JoSePalla oli takaa-ajovaiheessa pelin pakottamista, eli ratkaisut eivät tulleet ihan selkäytimestä. Hyvin peli kuitenkin taisteltiin tasoihin. Parin avainpelaajan poissaollessa JoSePa pelasi käytännössä seitsemällä pelaajalla, hyvin jalka nousi kuitenkin loppuun asti. Jari Kotimäki oli taas vaarallinen kaiken aikaa, eikä kenenkään voi sanoa epäonnistuneen. Tällä tasolla tekemisen vaan pitää olla koko ajan ainakin 95 prosenttista että voitto irtoaa. Siihen että voittopeli vaatii aina 100% onnistumisen, en kuitenkaan usko, riittää että on ”parempi paikallaolevista joukkueista” (Risto Dufva)

Ensimmäisen kierroksen viimeinen peli on sitten sarjassa viimeisenä olevaa Sääksjärven Loisketta vastaan ensi lauantaina Joutsassa. Pelit sarjajumboja vastaan ovat aina erittäin vaarallisia, sen tietää myös AS Moon sunnuntain tuloksen (Zenith-Moon 4-3) perusteella…

Pete