Viikonloppu alkoi voitokkaasti

 

JoSePa aloitti tuplaviikonlopun voitolla Sievistä Joutsassa. Maalit kiihkeässä pelissä olivat JoSePalle 5-3 (3-1)

Sievi ja JoSePa kamppailevat tiukasti samoista sijoista Futsal-liigassa, joten jännitettä ottelussa riitti. Tällä hetkellä molemmilla joukkueilla lienee päätavoite suora säilyminen ilman karsintoja. JoSePa lähti peliin kahden maalivahdin ja kahden kentällisen (2 +8) voimin, poissa olivat Puolustusvoimien takia Masse Paappanen, Tuukka Korhonen ja Matti Nurminen, pitkäaikaispotilaat Olli Malin ja Benno Hanslian, Otto Piili oli pelikiellossa ja Olli Piilillä siviilikiireitä. Sievillä oli ukkoja 2 + 12.

Ottelu alkoi tälle kaudelle hyvin tyypillisesti, ensimmäisillä minuuteilla JoSePa oli takaa-ajoasemissa. 9 sekunnin pelin jälkeen Sievin maajoukkuejyrä Jarmo Junno sijoitti suorasta hyökkäyksestä pallon alanurkkaan. Seuraava kymppi mentiinkin sitten vierasjoukkueen tahdissa. Sievi myllytti pitkiä hyökkäyksiä, suoria hyökkäyksiä, mutta kotijoukkueen onneksi puolustus pelasi koko ajan suht hyvin. Lisäksi Sievillä oli vaikeuksia saada vetoja maalia kohti. JoSePan hyökkäykset jäivät aluksi yksittäisiksi syöksyiksi, mutta yhdestä tälläisestä tuli tasoitus. Jälleen hienosti pelannut Heikki Rasmus pelasi tilanteen loppuun, ja pisti Sievin maalivahdin näpeissä poltelleen pallon verkkoon; tilanne 1-1. Tästä seurasi JoSePa tehohetki ottelussa ja Jari Kotimäki kävi laittamassa kaksi tavaramerkin mukaista osumaa Sievin verkkoon. 14 minuutin kohdalla Elmeri Linnera ja Jari taistelivat pallon kulmassa kotijoukkueelle, Jari tökkäsi estelyistä huolimatta pallon alanurkkaan, 2-1. 17 minuutin kohdalla Janne Kosunen vapautti Kotimäen rynnimään laidasta, ja taklauksesta huolimatta Jari veti pallon taas Sievin maaliin. Kotimäki kaatui maalin jälkeen aika rajusti lattiaan ja oli loppujakson penkillä. Ensimmäisellä jaksolla JoSePalla ei ollut juuri pitkiä hyökkäyksiä, taukojohto syntyi enemmänkin henkilökohtaisella loppuun asti pelaamisella.

Toisella jaksolla Sievi pyrki lisäämään vauhtia ja otti pallollisen pelin haltuun kokeneen viisikon 2 x Ala-Suutari, Heikkilä, Junno, Akhmetkhanov voimin. JoSePan puolustus pysyi kuitenkin hyvin kyydissä, taistelu ja asenne oli läpi jakson priimaa. Ainoa virhe tuli hiukan liian innokkaasta prässistä 28 minuutin kohdalla, ja Sievi päätti nopean 3 vs 2-hyökkäyksen Jaakko Ala-Suutarin alanurkkavetoon, 3-2. Tämän jälkeen JoSePa ei kuitenkaan Sieviä juurikaan priimapaikoille päästänyt, Niko Rantaselle asti tuli toisella jaksolla ainoastaan kolme vetoa! Tolpathan lasketaan ohilaukauksiksi…

Ratkaisun makua tuli peliin ajassa 31:16. Rantasen pitkä heitto tavoitti Oskari Luoman pään, suora jatko maalille josta ottelun paras JoSePalainen Janne Kosunen vei kotijoukkueen 4-2 johtoon. 34 minuutin jälkeen Sievi otti reikäpaidan käyttöön, mutta paikkoja syntyi enemmän JoSePalle. Vastahyökkäys toi JoSePalle kulman, ja ajassa 36:17 Joonas Manzo vei takatolpalta kotijoukkueen 5-2 johtoon. Reikäpaita toi Sieville vielä yhden kavennuksen, mutta lopulta summeri sinetöi kolme pinnaa kotijoukkueelle.

Ottelu oli epätyypillinen tälle kaudelle, maalivahdeilla ei juurikaan töitä ollut. Sievi laukoi 42 kertaa, niistä ainoastaan kahdeksan maalia kohti maalit pois lukien. JoSePan vastaavat lukemat olivat 32 / 7. Pallollinen peli oli JoSePan 3-1 maalin jälkeen täysin Sievin hallinnassa, mutta kovasta työmäärästä huolimatta peli pyöri lähinnä keskiviivan tuntumassa. Peli oli näennäisesti heidän hallussaan, mutta JoSePa pelasi fiksusti. Kun peli sitä vaati, puolustettiin ja iskettiin vastaan; tulos 3 pistettä. Sievin pelikuorma kaatui loppua kohti lähes kokonaan yllämainitulle viisikolle, mutta sinänsä kovatempoinen näyttävä paikanvaihtopeli keskialueella ei tällä kertaa riittänyt.

JoSePa jaksoi tehdä töitä puolustussuuntaan läpi ottelun, eikä Sievi pystynyt sitä murtamaan. JoSePan pallollinen peli kärsii jonkin verran Hanslianin ja Malinin poissa oloista, mutta timanttinen puolustus Kosusen veljesten ja Tarkko Savelan johdolla kelpaa kyllä. Maininnan ansaitsee Heikki Rasmus, joka voi lienee vähitellen unohtaa sen poppariosaston. Miehekäs esitys jälleen kerran.

Mikko Paappanen; JoSePa. ” Eka kymppi oli meiltä huono, sitten puolustus oli hyvää. Pyrittiin pelaamaan Sievin vahvat laukojat Junno ja Heikkilä pois, ja siinä onnistuttiin hyvin. Taktisesti hyvä peli. Erityisen tyytyväinen olen viime aikoina ollut joukkueen asenteeseen ja taistelutahtoon”

Tätä juttua kirjoittaessa JoSePa lämmittelee Helsingissä, vastassa kovasti revanssia hakeva HIFK.

Petri Hentinen