Futsal-Ykkönen jatkui JoSePan osalta kotiottelulla FC Kurenpoikia vastaan 21.12.2024.
Kurenpojat matkusti Pudasjärveltä Joutsaan tuoden mukanaan reilut parikymmentä kannattajaa, tunnelma hallilla oli upea, kun molemmat kannattajat kannustavat omiaan reilusti ja siististi. Hallilla oli yleisöä 164 henkilön verran.
Vanhaa tuttua JoSePaa alkoi näkymään joutsalaisten otteista heti ottelun alkuminuuteilta lähtien. Tätä JoSePaa ei ole tällä kaudella juurikaan nähty, nyt on joutsalaisilla kova luotto siihen että loppukauden osalta on tehty ryhtiliike ja joukkue kerrallaan noustaan sarjataulukossa kohti kärkijoukkueita.
Kurenpoikien kanssa JoSePa ei ole aiemmin pelannut, joten joukkueesta etukäteen ei ollut muuta tietoa kuin se mitä muista otteluista on nähty.
- Erikoistilanne pelaaminen oli vahvaa ja sillä saatiin tänään toivottu tulos, summaa päävalmentaja Jesse Kalliokoski.
Vastustaja oli todella hyvin liikkuva joukkue, Kalliokoski jatkaa.
JoSePa sai kuitenkin pidettyä hyvin vastustajan pois vaarallisimmilta paikoilta. Muutamia sähläyksiä JoSePalta nähtiin oman maalin edustalla, mutta näistä ei onneksi Kurenpojat päässyt rokottamaan.
Kurenpojat pääsi pelaamaan toisella puoliajalla ylivoimalla, kun JoSePan Kimmo Tolvanen sai kahden keltaisen kortin seurauksena punaisen kortin – tästä seurauksena ulosajo ja ylivoima Kurenpojille. Kalliokoski iski kentälle joukkueen kokeneempaa kaartia ja JoSePan alivoima toimi erittäin hyvin.
Lopputuloksena taululle 5-4 voitto JoSePalle, JoSePan parhaana palkittiin Jere Mara.
Pisteitä tehtailivat:
Heikki Korhonen 2+0
Janne Kosunen 1+1
Jere Mara 1+1
Elias Paappanen 1+0
Albert Luukko 0+1
Kimmo Tolvanen 0+1
Eeli Keiskoski 0+1
Hallilla oli myös joulutunnelmaa jouluisen koristelun, joulupukin vierailun ja Hanna Maran Ja Fiona Flinkin suunnitteleman jouluisen tanssiesityksen johdosta.
Kuvat: Riku Kuurne/ ReDe's Photography
02.03.2025 16.44 | Sarjapaikka säilyy Futsal-Ykkösessä |
18.02.2025 15.08 | Nollapeli Espoosta |
15.02.2025 09.27 | Pisteet haettu Vaasasta |
03.02.2025 18.23 | Pisteet matkasi Turkuun |
14.01.2025 18.30 | Voitto karkasi käsistä |
08.01.2025 18.37 | Tasuri TP-49 kanssa |