
Josepa matkasi viikonlopuksi pohjoiseen pelaamaan kauden ensimmäisen vierastuplan – Raahessa lauantaina ja Pudasjärvellä sunnuntaina.
Reissusta jäi käteen ennen kaikkea kokemusta, oppia ja yksilöiden hienoja onnistumisia, vaikka pistepussi ei karttunut toivotulla tavalla.
Pelillisesti Josepa esiintyi kuitenkin molemmissa otteluissa kilpailukykyisesti ja loi riittävästi maalipaikkoja voittoihin.
AS Moon iski ottelun alkuun kaksi nopeaa osumaa jo ottelun avausminuuteilla ja Josepa joutui takaa-ajoon. Kotijoukkueen kahden nopean osuman jälkeen JoSePa otti aikalisän ja se tuotti tulosta, Lauri Haapamäki kavensi lukemiksi 2–1. Nopeasti kuintenki kotijoukkue iski jälleen maalin ja taululle lukemiksi 3-1. JoSePa sai pikkuhiljaa paremmin otetta ja mitä pidemmälle ensimmäinen erä eteni, sitä vahvemmalta JoSePa näytti. Erän puolivälissä Sae Mehinen iski JoSePan toisen maalin.
Toisella jaksolla AS Moon kuitenkin rokotti Josepan nukahduksista. Takatolpalle jäätiin useaan otteeseen liian vapaaksi, ja Moon kasvatti johtonsa 5–2:een, vaikka Josepa kavensi vielä 5–3:een Elias Paappasen toimesta. Loppuminuuteilla kotijoukkue osui kahdesti tyhjään maaliin ja sinetöi 7–3-lukemat. Parhaina pelaajina palkittiin Josepalta erinomaisessa vireessä ollut Oliver Paappanen ja vastustajalta Axel Ainasoja.
Pudasjärvellä avausjakso oli jälleen tasaista taistelua. Molemmat joukkueet keräsivät nopeasti virheitä, ja peli aaltoili päästä päähän. Kurenpojat siirtyi 1–0-johtoon, mutta Oliver Paappasen viimeistely toi Josepan tasoihin. Heti perään isännät osuivat vielä kertaalleen, ja tauolle mentiin 2–1-kotijohdossa.
Toisen jakson alkuun Josepa joutui jälleen takaa-ajajaksi, kun Kurenpojat karkasi 3–1:een. Lauri Haapamäki ja Jere Mara kuitenkin nostattivat vierailijoiden toivoa kaventamalla tilanteeksi 3–2 ja 4–3. Kun Oliver Paappanen viimeisteli illan toisen maalinsa ja toi pelin tasoihin 4–4, näytti hetken siltä, että Josepa oli kääntämässä koko viikonlopun ilmeen edukseen.
Mutta kuten lauantaina, myös sunnuntaina heikot hetket puolustuksessa koituivat kohtalokkaiksi. Kurenpojat iski pari maalia ja tilanteeksi 6-4. JoSePa otti aikalisän jälkeen reikäpaidan kentälle, kotijoukkue iski vielä pari maalia tyhjiin ja loppulukemiksi 8–4.
Ottelun parhaaksi Josepalta valittiin jälleen loistavan viikonlopun pelannut Oliver Paappanen, joka oli jatkuvasti vaarallinen ja loi hyökkäyspäässä tehokkaasti tilanteita.
Viikonloppu oli ajoittain pelillisesti todella vahvaa, mutta tuloksellisesti heikko. Josepa palaa kotiparketille tulevana sunnuntaina ja aikoo kääntää hyvän pelillisen vireen takaisin pisteiksi. Tämän viikonlopun perusteella siihen on kaikki mahdollisuudet.
| 10.01.2026 22.40 | Vahva esitys vuoden ensimmäisessä kotipelissä |
| 04.01.2026 16.00 | Pisteet jäivät Tampereelle |
| 20.12.2025 22.35 | Vuosi päätökseen voitokkaasti |
| 14.12.2025 15.56 | Kalenterivuoden viimeisestä pelistä pisteet jakoon AU:n kanssa |
| 07.12.2025 22.35 | JoSePa otti näyttävän ja tärkeän kotivoiton, sarjakärjen tuntumassa keikkunva FC Kiisto nurin |
| 01.12.2025 15.51 | Pohjoisesta kotiin tuomisina vain terveisiä |