Kalenterivuoden viimeisestä pelistä pisteet jakoon AU:n kanssa
Futsal EdustusJulkaistu: 14.12.2025 15.56

Kalenterivuoden viimeisestä pelistä pisteet jakoon AU:n kanssa

JoSePa pelasi lauantaina tämän kalenterivuoden viimeisen kotiottelunsa, kun Joutsaan vieraaksi saapui sarjakakkonen Alastaron Urheilijat. Sarjataulukon valossa asetelma vaikutti haastavalta, sillä JoSePa lähti otteluun kahdeksannelta sijalta. Kotijoukkueen leirissä luotto omaan tekemiseen oli kuitenkin vahva, ja kentällä se myös näkyi.

JoSePa tuli otteluun erinomaisella jalalla ja otti alusta alkaen pelin hallintaansa. Kotijoukkueen liikkeeseen perustuva 4–0-pelityyli tuotti vieraille suuria vaikeuksia, eikä vastaavaa ole Ykkösessä usein nähty. AU:n alku oli tahmea, vaikka vieraat pääsivätkin iskemään avausmaalin jo 46 sekunnin pelin jälkeen.

JoSePa ei takaiskusta hätkähtänyt, vaan tasoitus syntyi vain reilut 20 sekuntia myöhemmin Oliver Paappasen toimesta. Paappanen oli läpi ottelun erinomainen ja iskikin ottelussa kolme maalia. Ensimmäisessä erässä hän vei kotijoukkueen myös johtoon, ja erän lopussa Janne Kosunen viimeisteli JoSePan 3–1-taukojohdon.

Toisessa erässä AU tuli selvästi terävämpänä kentälle ja kavensi heti erän alkuun. Paappanen osui kuitenkin jälleen erän puolivälissä ja vei JoSePan jo kahden maalin karkumatkalle. Vieraat eivät luovuttaneet, vaan Jani Luoman vahva pivot-pelaaminen toi AU:n maalin päähän, ja kolme minuuttia ennen loppua Riku Tamminen tasoitti ottelun 4–4:ään.

Tasaisesta ja vauhdikkaasta kamppailusta ei lopulta voittajaa saatu, mutta JoSePa osoitti pystyvänsä haastamaan sarjan kärkijoukkueet omalla rohkealla pelitavallaan.
Ennen joulutaukoa JoSePalla on edessään vielä vierasottelu Raisiossa sarjanousija RaiFua vastaan.